Äideistä parhain - nyt meitä viedään matkalle

KLAUS HÄRÖ Äideistä parhain     Esko Salminen, Maria Lundqvist, Michael Nyqvist ja Topi Majaniemi

Klaus Härö on syntynyt 1971 Porvoossa ja hän opiskeli elokuvaohjausta Taideteollisessa korkeakoulussa. Härö on tehnyt useita lyhytelokuvia alkaen vuodesta 1993 ja hänen ensimmäinen koko illan elokuva Näkymätön Elina palkittiin moneen kertaan sekä kotimaassa että maailmalla ja se oli Suomen Oscar-ehdokas vuonna 2003.

Tämän vuoden suomalainen Oscar-ehdokas on myös Härön ohjaama, nimittäin sotalapsen tarina Äideistä parhain. Elokuvassa liikutaan sekä Suomessa että Ruotsissa ja siinä myös puhutaan kumpaakin kotimaista. Näyttelijöitä on sekä Suomesta että Ruotsista: Esko Salminen, Maria Lundqvist, Michael Nyqvist ja ensimmäisessä roolissaan Eeroa esittämässä Topi Majaniemi.

Klaus Härö suomenruotsalaisena tunteekin hyvin ruotsalaiset ja tanskalaiset lastenelokuvat, joista piti kovasti. Hän on haastattelussa sanonut, että ”vaikka amerikkalainen elokuva onkin usein kaikkein rakkainta, niin kun pohjoismaalainen elokuva on hyvää, niin silloin tuntuu että vau, nyt kerrotaan meidän elämästä.”

Kirjailija Heikki Hietaniemen samannimiseen romaaniin vapaasti perustuva Äideistä parhain on sellainen elokuva, jota on vaikea kuvitella kenenkään muun kuin juuri suomalaisen tekemäksi. Klaus Härö on itse suomenruotsalainen, sillä selittynee vaivaton kahden kielen yhdistäminen elokuvassa. Suomi sodassa, pienen pojan yksinäisyys, kun tämä lähetetään ummikkona sotalapseksi Ruotsiin turvaan- nämä ovat osa sellaista kansallista muistia, jonka me kaikki tunnemme omaksemme, vaikkemme olisi olleet sodan aikana vielä syntyneetkään. Kaikkiaan 70 000 lasta lähetettiin talvi- ja jatkosodan aikana Ruotsiin historian suurimmassa lasten joukkosiirrossa. Kaiken kaikkiaan Suomesta lähetettiin lapsia sotaa pakoon näiden lisäksi vielä 10 000 lasta jotka päätyivät Tanskaan ja Norjaan. Alussa matka tehtiin laivalla mutta merenkulun tultua yhä vaarallisemmaksi siirryttiin junakuljetuksiin Haaparannan kautta. Useimmat lapset tulivat kaupungeista, Helsingistä ja Viipurista sekä muista suuremmista kaupungeista. Aluksi matkaan lähetettiin invalidien, kaatuneiden, jälleenrakennustöihin palanneiden, ansiotyössä olevien äitien lapsia, myöhemmin pääsi matkaan kuka tahansa alle 13-vuotias.

Härö kertoo Film-o-HOlicin nettihaastattelussa, että ”alkumetreiltä tuntuu, että nyt minua viedään matkalle ja haluan mennä sinne mukaan.” Äideistä parhain- elokuvassa nimenomaan katsoja viedään matkalle, huolimatta siitä, miten rasittava ja järkyttävä matka, jota katsoja pienen pojan kanssa tekee, onkin. Tukholmalaisessa elokuvateatterissa elokuva koskettaa meitä suomalaisia katsojia erityisesti siksi, että me olemme kaikki tehneet saman matkan, vaikkakin rauhan aikana ja useimmiten omasta tahdostamme ja aikuisina.

Elokuvassa Äideistä parhain joutuu katsoja lähelle äidin ja lapsen, tässä tapauksessa, pienen Eero-pojan suhdetta, niin lähelle, että kipu, kaipaus, rakkaus, ero todella välittyvät katsomoon.
Eero on yhdeksän ikäinen kun äiti lähettää hänet turvaan sodalta Skooneen. Hän päätyy perheeseen jossa perheeseen kuuluva vanhus istuu nukahdellen tuolissaan, mies on hyväntahtoinen ja humoristinen ja yrittää silotella vaikeat tilanteet puhumalla sanan suomea, nainen kireä ja täynnä tunteita, joiden syyt elokuvan aikana selkenevät katsojalle. Elokuva ei kuitenkaan ohjaajan mielestä kerro vain niiden tarinaa, jotka joutuivat sodan jaloista jättämään kotimaan ja asumaan ruotsalaisiin perheisiin, se kertoo myös niiden tarinan, jotka tänä päivänä jättävät kotimaansa pakolaisina tai avioeroissa joutuvat kokemaan eron tuskan.

Sotalapsen, Eeron, kohtalo kaikessa monimuotoisuudessaan on surullinen, mutta siinä löytyy paljon muutakin: surun kautta löytyy myös elämän uskomaton voima, ilo, ihmisten yhteenkuuluvuus, rakkaus. Myös huumoria elokuva välittää, sitähän aina syntyy kun ihmiset eri maista tai kulttuureista tapaavat. Elokuvassa pojan isä lähtee rintamalle ja kaatuu sodan alkuvaiheessa. Eeron äiti Kirsti uskoo, että lapsen on parempi olla Ruotsissa missä saa ruokaa ja asunnon ja voi käydä koulua. Tämä on tilapäistä, tietysti, kuten lähes kaikkien sotalasten osalta. Eero olisi tahtonut jäädä oman äitinsä luo vaikka olikin sota eikä millään osaa asettua uuteen elämäänsä, skoonelaiseen maalaistaloon, ruotsalaisten koulutoverien joukkoon. Hän tahtoo takaisin kotiin äitinsä luo eikä hevin anna periksi. Kirjeenvaihto äitien välillä vauhdittaa tarinaa ja katsoja saa seurata sitä, miten yksi äiti on menettämäisillään lapsen ja toinen äiti ensin vastahakoisesti mutta myöhemmin koko sydämestään ottaa vastaan suomalaispojan.

Härö onnistuu kertomaan pienen kotimaastaan sotaa pakoon lähtevän lapsen tarinan niin, että se välttämättä tuo mieleen kaikki ne muutkin, joiden tarinaa kukaan ei tule kertomaan. Eero tuo sodan mukanaan Ruotsiin, Skooneen, hän menee kellariin lentokoneen ilmestyttyä taivaalle, tapaus alleviivaa ruotsalaislasten ja suomalaisen pojan lapsuuden erilaiset ehdot sodan aikana.
Äideistä parhain on äidin ja lapsen suhteesta kertova elokuva jossa sota tulee äidin ja hänen lapsensa väliin ja lopulta heidän välilleen tulee paljon muutakin. Eeron isän kaatuminen, maasta lähteminen, Skooneen totuttautuminen, uusi perhe: Signe-äiti ja isä, suomenkielen unohtuminen ja ruotsin oppiminen, halu jäädä Skooneen missä Eerolla on oma uusi elämänsä ja samalla repivä kahden äidin väliin jäävän lapsen tunne siitä, että hän ei ole kotonaan enää missään.

Esko Salminen esittää Eeroa aikuisena, joka palaa skoonelaislapsuutensa maisemiin ja muistaa Ruotsin-vuotensa. Asiat joita yritettiin pitää lapselta salassa, jäivät vaivaamaan sekä äitiä että lasta. Tässä tapauksessa kahta äitiä ja pientä poikaa aina siihen saakka kun hän itse vanhana seisoo Skoonessa meren rannalla.

Elokuvan näyttelijät ovat erinomaisia, aina pientä Eeroa myöten ja elokuvan musiikki äänitettiin Lontoossa huippustudiossa. Härö on aloittanut kansainvälisen elokuvauransa vakavilla lasten elämää käsittelevillä töillään. Äideistä parhain on yksi parhaimpia vuoden 2005 aikana näkemiäni elokuvia. Yksi harvoja jotka koskettivat sydänjuuria myöten.

Elokuvassa Äideistä parhain käsitellään sotamuistoa, kansallista traumaa, josta on yritetty puhua hyvinkin kaunein sanakääntein, ruotsalaiset kun ottivat kantaakseen osan suomalaisten taakkaa periaatteesta: Finlands sak är vår. Vasta sotalasten siirryttyä eläkeikään on asiasta alettu puhua enemmän ja annettu tilaa myös huonoille kokemuksille, kaikille tunteille joita asia herätti sekä sille vaikutukselle mikä lasten siirtämisellä oli heidän myöhempään elämäänsä.

Tarina perustuu vapaasti Heikki Hietaniemen omiin kokemuksiin sotalapsena. Hän lähti lappu kaulassaan ilman matkatavaraa Ruotsiin. Hänelle lotat, jotka saattoivat laivalla lapsia, sanoivat, että Ruotsissa kaikki saisivat mielin määrin makkaraa ja polkupyörätkin. Piti vain olla reipas. Reipas on elokuvan Eerokin, yrittää rakentaa lautan, jolla ylittäisi meren päästäkseen kotiin. Koti-Suomeen palasivatkin useimmat, mutta noin 15 000 lasta jäi lopullisesti asumaan Ruotsiin.

Kirjailija Heikki Hietamies sanoo että hän 1992 julkaistun kirjansa avulla puhdisti oman mielensä sotalapsuudesta. Hän toivoo, että elokuva tekee sen jollekin hänen kohtalotovereilleen.

Arja Uusitalo