|
Sammon pyörivä liike, Aino-neidin sirous,
peikkojen häntähupsut, liehuvat siivet, naisellinen
ilo, voima ja energia
kuvastuvat Mai Niemen Kalevala-aiheisista neuleista.
Jo viiden vuoden ajan Mai Niemi on kehitellyt Kalevala-aiheisia
neuleitaan, ja toteaa, että niiden kautta hän
on tuonut perinnevaatteet ja traditiot aivan uudella
tavalla tähän päivään. Hän
kutsuu muotiaan NeuleKalevalaksi myyttiseksi
muotileikiksi.
-Haluan luoda asusteita, joissa suomalaisen Kalevalan
ikivanhat viisaudet luovat uuden voimakkaan energian,
kehofengshuin.
-Kalevala on kerällä oleva tarina joka on
purettava auki. Väinämöinen sanoi, että
hän tulee uudelleen sitten kun häntä
tarvitaan ja kun kuu ja aurinko ja ilo on kadonnut maailmasta.
-Väinämöinen auttaa meitä uuden
Sammon, henkisen hyvinvointimme lähteen, luomisessa.
Kalevalan elää jokaisessa meissä, sitä
ei tarvitse lukea sen voi oivaltaa, avata itse ja miettiä
sen merkitystä itse kullekin, sanoo Mai Niemi.
Hän on ensimmäinen muotisuunnittelija, joka
hakee asujensa aiheet Kalevalasta.
- NeuleKalevala on myyttinen tarina harmoniasta, muotileikki,
jonka kautta opimme olemaan oma itsemme ja löytämään
takaisin ilomme lähteelle, hän sanoo. Sammon
yksi rakennusaine on kesäuuhen untuvat eli emolampaan
villa. Tämä viittaa kehittyneeseen feminiiniseen
kulttuuriin ja osaamiseen.
-Olen halunnut päästä pois laatikkomaisuudesta,
saada esiin naisellisuuden ja ilon. Olen testannut näitä
vaatteita ja kun niitä pukee, niistä saa voimaa
ja energiaa. Irrottautuminen, vapaus, pyöriminen,
lentäminen ovat liittyvät minun asusteiden
energiaan ja neule sopii hyvin siihen, sehän
on aaltomaista ja liikkuvaa itsessään.
Mai Niemi tiesi jo lapsena mitä hän halusi
nimittäin suunnitella vaatteita. Ylioppilaaksi
päästyään hän lähti Lontooseen,
ja vain paras oli kyllin hyvää: hän koulutti
itsensä Central St. Martin´s Schools of Artissa.
-Asuessani Lontoossa aloin hakea suomalaisuutta, miettiä
keitä me oikeastaan olemme ja mistä tulemme.
Luin Kalevalaa ja Vänrikki Stoolin tarinoita, hain
suomalaista perinnettämme ja Suomi-teemaa jo silloin,
Mai Niemi kertoo. Hänen neuleensa ilmentävät
perinteitä uudella nykyaikaisella tavalla ja sopivat
niin arkeen kuin juhlaankin. Niiden esikuvina ovat olleet
entisajan nutut, keepit, liivit ja huivit. Nämä
ovat saaneet Mai Niemen neuleissa modernin ilmaisun
ja käyttötarkoituksen. Niitä voi käyttää
perusvaatteiden päällä ja ne sopivat
niin nuorelle kuin vanhallekin. Main mielestä Kalevalan
arkkityyppiset energiat löytävät hänen
vaatteidensa kautta nykyihmiseen, joka etsii juuriaan
ja omaa tapaansa ilmaista ja viestittää omalla
pukeutumisellaan sitä mitä on.
Vaatteet ovat villaa, ja Mai toteaakin, että lampaanvilla
on aina ollut naisen materiaali, i ja sen kautta nainen
on voinut toteuttaa luovuuttaan. Villa on myös
muinais- ja kansallispukujen materiaali.
|
-En harrasta mitään
ikä- tai kokorasismia, vaatteet sopivat kaiken
ikäisille ja kokoisille. Voit vetäistä
liivin tai huivin puseron päälle, ja
olet hetkessä aivan uusi nainen.
|
Teksti: Mirja Huusko
Kuvat: Ilpo Alanko
|