INTOHIMONA EROTIIKKA
Tuhansia eroottisia kuvia. Satoja mittaamattoman arvokkaita
kirjoja ja mainetta ympäri maailmaa. Jorma Toivonen on
keräillyt eroottisia esineitä jo yli 15 vuoden ajan.
Keräilyinnostuksesta on vuosien varrella syntynyt Pohjoismaiden
suurin eroottinen kokoelma.
Mitään törkykamaa ei asialle
pyhitetystä huoneesta kuitenkaan löydy, pikemminkin
Euroopan kulttuurihistoriallisia aarteita. Olen aina pitänyt
historiasta ja siltä pohjalta tämäkin harrastus
syntyi. Luin paljon Euroopan kulttuurihistoriallisia teoksia
ja aina tuli se kuva, että rakkautta on tunnuttu osoitettavan
kautta vuosisatojen samaan tapaan ja siitä on puhuttu
samalla tavalla. Ihmettelin, että voiko asia todella
olla näin ja siitä se lähti, kertoo Jorma epätavallisen
keräilyharrastuksensa historiaa.
Hänen mukaansa metkut ovat olleet samoja
antiikin kreikan ajoista lähtien, vain niistä puhumisen
ilmapiiri on vuosisatojen aikana muuttunut, varsinkin pohjoismaissa.
- Etenkin Suomessa kaikki seksiin ja erotiikkaan liittyvä
on ollut tabu, ja on edelleenkin monessa mielessä. Ruotsista
Suomi on kuitenkin mennyt viimeisten vuosikymmenien aikana
ohi, Jorma selventää.
|

Jorma Toivosen kokoelmista löytyy myös
vanhoja eroottisia ja ironisia lauluja.
|
Hyllystä löytyvät, 60-luvulla
painetut Jallu-lehdet osoittavat tarinan todeksi. Nykyisten
rivojen kuvien sijasta niissä klassisen kauniiden naisten
piirroksia on piristetty pehmo-porno kertomuksilla. Keski-Euroopassa
meno kuitenkin oli jo tuohon aikaan nykypäivän mukaista,
muoto vain oli eri. Ennen videoiden tuloa suurin osa erotiikasta
löytyi kirjojen sivuilta, jotka peittävät nyt
Jorman keräilyhuoneen seiniä.
- Vielä viime vuosisadalla erotiikkakin oli tuotemielessä
vain harvojen
etu, sillä kirjat maksoivat maltaita. Tavallisilla ihmisillä
ei ollut niihin varaa.
Eivätkä kirjat ole menettäneet arvoansa, päinvastoin.
Eräskin Jorman kokoelman kappaleista tekee hänestä
kymmeniä tuhansia kruunuja rikkaamman miehen.
Jorma on keskittynyt keräilyssään lähinnä
juuri kirjoihin ja julisteisiin, joita löytyy vuosikymmentenkin
takaa. Niissä kauniin näköiset tytöt hymyilevät
söpösti vähän hameen helmoja nostaen.
Nykyiseen erotiikkakulttuuriin liittyviä "apuvälineitä"
ei Jorman kokoelmista löydy.
- En ole mitenkään yrittänyt rajata keräilyaluettani,
mutta kyllä pääkiinnostuksen aihe on ollut
juuri erotiikan historia. Tietenkin johonkin rajat on vedettävä
ja ne menevät mielestäni eläimiin ja lapsiin
kohdistuvassa aineistossa, vaikka näitäkin ilmiöitä
on esiintynyt kautta vuosisatojen.
Jormalla itsellään on 8-vuotias tyttö ja hänen
vaimonsa työskentelee lääkärinä samassa
sairaalassa, missä Jorma on itse aikaisemmin toiminut
sairaanhoitajana.
Vaimo yllättää Jorman joskus kokoelmaan sopivilla
kirpputorilöydöillä, mutta muuten mies on yksin
harrastuksensa kanssa.
Kyllä aina välillä saa kuulla ennakkoluuloisiakin
asenteita, mutta kun selvitän mistä on kyse niin
sen jälkeen ihmiset yleensä haluavat nähdä
kokoelmani, Jorma nauraa.
Ja moni sen on nähnytkin. Jormalla on ollut omia näyttelyitä
eri messujen yhteydessä ja haaveena onkin tällä
hetkellä oman, vakituisen näyttelytilan löytyminen,
sillä n. 15 neliön kokoisesta huoneesta alkaa vähitellen
tila loppua.
Lähes jokaisessa Euroopan maassa Pohjoismaita lukuun
ottamatta on jonkinlainen Eroottinen museo. Ehkä sekin,
että tänne sellaisen saaminen on niin vaikeaa, kertoo
jotain asenteista, Jorma täsmentää.
|

Kokoelmassa on mm. vanhoja ehkäisyvälineitä,
sekä
tietoiskuja niiden käytöstä
|
Kokoelma on myös kuuluisa harrastelijapiireissä
ympäri maailmaa. Niin BBC, kuin eroottiset julkaisut
ympäri maailmaa mm. Yhdysvalloista ja Australiasta, ovat
pyytäneet Jorman apua dokumentteja ja aiheeseen liittyviä
juttuja tehdessään. Yksittäisiä harrastelijoitakin
on Jorman luona käynyt etelä - Euroopasta saakka.
Kerrankin eräs kaveri soitti ja kysyi, että voisiko
tulla katsomaan kokoelmaani ja lensi päiväksi tänne
Tukholmaan ihan vain sen takia. Myös eräs bändi
kävi katsomassa kuvia levynsä kanteen.
Jorma korostaa erityisesti olevansa erotiikan, eikä pornografian
keräilijä. Raja on vaikea vetää kahden
kiistellyn aihe alueen välille jopa alan harrastajalla,
ja niinpä hän turvautuukin kielen luomiin eroihin.
-Erotiikka sana tulee englannin kielestä ja sillä
tarkoitetaan kaikkea aistillista ja seksuaalista elämää.
Pornografia puolestaan tulee kreikasta ja suorana käännöksenä
tarkoittaa maksullisen naisen kuvaa, siinä se ero on
Jorma selventää.
Eroja löytyy myös erotiikan harrastamistavoissa
Euroopassa. Englannissa erotiikan käsite on ollut tuttu
kautta aikojen ja jo 1700-luvulta lähtöisin olevissa
teoksissa englantilaisten fantasioihin liittyi usein piiskaamista.
Ranskalaiset puolestaan ovat olleet englantilaisia sensuellimpia,
siellä erotiikka on ollut enemmän aistillinen kokemus.
-Ruotsissa erotiikka on yleensäkin ollut hankala asia
puhua ja täällä siitä onkin kehittynyt
jokaisen yksityinen asia, josta ei paljon puhuta. Se on myös
toisaalta jotenkin luonnollisempaa, maanläheistä
ja arkipäiväistä, mikä ei välttämättä
ole edes huono asia.
Kokoelma on karttunut tasaisesti vuosien varrella lahjoitusten,
ystävien ja kirpputorilöytöjen avulla. Jorma
on siinä mielessä onnellisessa asemassa, että
muita alan harrastajia ei ole kovinkaan monta ja niinpä
herkkupalat säilyvätkin antikvariaattejen hyllyssä
häntä varten. Myös maine kiirii eteenpäin
ja tuntemattomatkin ihmiset ovat tuoneet Jorman kokoelmaan
täydennystä.
Jorma ottaakin mielellään vastaan lahjoituksia,
mutta nykypäivän eroottiset elokuvat eivät
häntä kiinnosta, vaan hän haluaa pitäytyä
mieluummin hieman vanhemmassa tuotannossa.
Teksti: Mari Törmälä
|