Kari Hotakainen aikoo kokeilla kaikkia kirjallisuuden lajeja paitsi oopperalibrettoa. Seuraavaksi tulossa on lastenkirja, sitten aikuisten näytelmä.

Kari Hotakainen on totinen humoristi

- Lasse Pöysti pitää minua humoristina, vaimoni ei. Minä itse yritän olla mitätön. Jos menen työhuoneelle ja päätän olla humoristi tai traagikko, siitä ei hyvää seuraa. Eikä koskaan lentolippua Tukholmaan, sanoo kirjailija Kari Hotakainen.
Hänen Finlandialla palkittu romaaninsa Juoksuhaudantie julkaistiin tällä viikolla ruotsiksi. Sen kunniaksi täkäläinen kustantaja lennätti kirjailijan Tukholmaan markkinoimaan kirjaansa, joka on ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Lasse Pöystin mielipide oli ratkaiseva vuonna 2002, jolloin arvostettu näyttelijä sai yksin päättää kenelle Finlandia-palkinto annetaan. Ehdolla Hotakainen oli ollut jo muutamaa vuotta aikaisemmin romaanillaan Klassikko, josta sittemmin tehtiin lähes kirjan veroinen elokuva.

Klassikko kertoo autokauppaan, Juoksuhaudantie talon hankkimiseen liittyvistä pakkomielteistä. Niiden väliin mahtuu Sydänkohtauksia, jossa pakkomielle kohdistuu elokuvan tekemiseen.
- Nyt riittää! Olen sanonut pakkomielteistä kaiken, mitä minulla on niistä sanottavaa. Olen päättänyt trilogian, ilmoittaa Hotakainen.

Kotirintamamies
haluaa rintamamiestalon
Juoksuhaudantien päähenkilö on Matti Virtanen. Tyypillistäkin tyypillisempi suomalaisnimi on harkittu valinta, mutta se ei tarkoita, että Matti Virtanen olisi tyypillinen suomalainen mies.
- Jos minä jotain maailmassa vihaan, niin lämmintä olutta ja yleistyksiä, sanoo Hotakainen. – Halusin vain osoittaa, että kenelle tahansa voi sattua elämässä mitä tahansa.

- Matti Virtanen ei juo, hän ei polta, hän ei säännöllisesti hakkaa vaimoaan, hän ei rassaa autoja vapaa-aikanaan, hän ei käy Pietarissa huorissa, mutta hän osaa tehdä makaronilaatikosta todella maittavan. Jos hänelle pitää esikuva nimetä, niin aika lähelle tulee Martin Scorcesen Taksikuski-elokuvan päähenkilö, joka halusi pestä kaiken synnin New Yorkin kaduilta.

	Kirjailija kirjoittaa omistus- kirjoituksia kirjaan, jota ei virallisesti vielä ollut olemassa ennen kuin Suomi-instituutin tilaisuuden jälkeisenä päivänä.

Kerran pehmo-Matti on kuitenkin lyönyt vaimoaan. Sen seurauksena tämä otti ja lähti ja vei lapsen mukanaan. Matti itse ei ole milloinkaan talosta haaveillut, mutta erotuskissaan hän muistaa vaimon sellaista halunneen. Näin talon hankkimisesta tulee Matille keino hankkia perhe takaisin.
- Niin kirjassa sitten taloa yrittää hankkia ihminen, jota ei ole siihen luotu. Muutenhan kirja olisi tosi tylsä, Hotakainen sanoo.

Matti Virtaselle ei kelpaa mikä tahansa talo. ”Kotirintamamies” haluaa suomalaisten hyvin tunteman rintamamiestalon. Sopivaa etsiessään Matti joutuu sekä sukeltamaan syvälle asuntomarkkinoiden syövereihin, että keksimään keinoja rahoittaa talon osto. Molemmat johtavat hulppeaan Hotakais-huumoriin, joka samalla kuitenkin myös kuvaa niin ihmisen pienuutta ja yksinäisyyttä kuin yhteiskunnan raadollisuutta. Sota on vahvasti läsnä niin kuvaannollisesti kuin aidon rintamamiehen hahmossa.

Voivatko sotaa kokemattomat ruotsalaiset ymmärtämään kirjaa?

- Eivät he täysin pysty sitä ymmärtämään, mutta on täälläkin iso joukko ihmisiä, joiden elämäntehtävänä on varmasti ollut eräänlaisen ”villan” hankkiminen. Mutta on kirjassa toivottavasti muitakin asioita. Ei tämä mikään täsmäromaani tietylle ihmisryhmälle ole, Hotakainen toteaa.

Kiinteistövälittäjät hermostuivat
ja palkitsivat
Idea kirjaan syntyi, kun Hotakaisen perheeseen syntyi toinen lapsi ja asunto kävi liian ahtaaksi. Sopivaa kerrostaloasuntoa ei samalta alueelta löytynyt, joten kirjailija alkoi katsella taloja. Hän kävi kymmenissä näytöissä ja keräsi välittäjien esitteet. Ne olivat täynnä ylisanoja ja adjektiiveja, joita Hotakainen poimi suoraan romaaniinsa. Kiinteistönvälittäjien ammattikunta alkoi kiehtoa niin, että sitä oli tutkittava kirjoittamalla.

- Jotkut tapaamani välittäjät tunnistivat itsensä kirjasta, muun muassa eräs jota kutsun Lehmäksi. Hän ei ollut erityisen mielissään, uhkasi kunnianloukkaussyytteellä. En kuitenkaan ollut käyttänyt hänen oikeata nimeään tai muuten kuvaillut häntä selvästi tunnistettavasti, joten perusteet syytteeseen olisivat olleet heikot.

Vaikka osa kiinteistövälittäjistä loukkaantui Hotakaisen satiirista, kirjailija valittiin vuoden 2002 Asuntovaikuttajaksi. Kiinteistölehti perusteli palkitsemista seuraavasti:
”Hotakainen tulkitsee elämänmakuisella tavalla pientaloasunnon ostajan tuntoja sekä antaa aidon ja autenttisen kuvan asuntomarkkinamekanismin toiminnasta ja ahdasmielisistä asumisyhteisöistä - sekä omakoti- että kerrostaloasukkaista.”

– Joko satiirini on epäonnistunut tai kiinteistövälittäjien taso on noussut huomattavasti, kommentoi Hotakainen. Mutta miten palkinnot, varsinkin Finlandian luokkaa olevat, vaikuttavat kirjailijan työhön?

- Jos ottaa ne palkinnon perustelut kovin tosissaan ja alkaa kirjoittaa ajatellen, että tällä tavallahan se palkintokin tuli, silloin on ihan metsässä. Ihminen toimii parhaimmillaan niin, että osa toiminnasta on alitajuntaista, mistä ei ole tietoinen, osa on tekniikkaa ja osa elämänkokemusta. Mutta jos unohtaa sen alitajuisen, mikä on vienyt niille poluille, joista sattumalta on sitten tullut palkinto, silloin on lirissä, Hotakainen pohtii.

Kumpi on tärkeämpi, Finlandia vai Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto?

- En osaa sanoa, kumpikin palkinto on täysin surrealistinen, liian mahtava, liian suuri miltei jokaiselle kirjailijalle, paitsi ehkä Torgny Lindgrenille. Yli 55-vuotiaat kirjailijat, jotka ovat asuneet Skoonessa tai vaikka Suomessa maaseudulla, he voivat sen kestää, kaikilla muilla on vaikeuksia, Hotakainen uskoo.

Hotakainen on 47-vuotias, syntyisin Porista, mutta asunut jo pitkään Helsingissä. Hän on naimisissa ja kahden lapsen isä ja asuu omakotitalossa, joka ei kuitenkaan ole rintamamiesmallia.

Teksti ja kuvat: MARJA VALTONEN