|
Eeva Kilven lapsuus Hiitolassa on väkevä
protesti sotaa vastaan
 Väkevä
protesti sotaa vastaan, sanoo toimittaja lukemastaan kirjasta Gränslöshetens
tid joka juuri julkaistu ruotsiksi ja kirjailija Eeva Kilpi
vastaa tähän sanomalla tästä kirjansa Gränslöshetens
tid lukutavasta: Onpas hyvä, tuo on tietysti se tapa jolla
sen toivoo toimivan.
Olen kantanut tätä vääryyttä elämässäni
siitä saakka. Olen tiedostamattani kerrannut näkemiäni
lapsuuden muistoja. Muisti avautuu kyllä kun antaa sille mahdollisuuden.
Olen mainostanut loikomista, että se on loistava muistelemisen
houkuttelemisen asento.
Kysymykseen siitä, miten Kilpi muistaa tapahtumia, maisemia,
ihmisiä niin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti vielä vuosikymmenien
kuluttuakin, hän vastaa: Silmät avautuvat ja avautuu ihan
yllättäviä näkymiä. Suomessa on nyt todella
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen avauduttu keskustelemaan
sodan aiheuttamista traumoista. Pitkään vaiettiin, ei
pidetty sopivana puhua siitä. Poliitikot eivät ole tietävinään
Karjalan palautuksesta, sitä vaaditaan kansalaiskeskustelussa.
Karjalan palautus-nimisessä teoksessa, jonka Pro Karelia on
julkaissut, on selvitetty mitä varten Karjala pitää
palauttaa.
- Kaipuu on piillyt kuin maanalainen puro ja nyt se on vyörynyt
keskusteluun. Paitsi että valtiovalta ei ole ottanut kuulakseen
asiasta. Se on demokratiaa, että otetaan tämä kansalaiskeskustelu
huomioon.
Ruotsinnoksen julkaisemisen aikaan Eeva Kilpi esiintyi täpötäydelle
salille ja tunnelma oli lämmin ja läheinen. Siitä,
että hän lauloi Tukholman Kulttuuritalolla silloin pidetyssä
kirjailijatapaamisessa, jossa häntä haastatteli Birgitta
Ulfsson, Kilpi sanoo, ettei missään tapauksessa laulaisi
Suomessa. Täällä Ruotsissa se on tapahtunut jo toistamiseen,
hän lauloi kerran myös Göteborgin kirjamessuilla.
Myös silloin oli keskustelukumppanina Ulfsson.
Keskustelu kääntyy tähän päivään
ja lasten elämään, josta Kilpi sanoo, ettei sellaista
kyläyhteisöä kyllä lapsilla ole juurikaan.
-Se rautatieasema oli keskipiste ja junien tulo ja lähtö
yhdistivät valtavasti – kaiken ikäiset olivat läsnä.
-Mummin luona käynti oli sellaista kanssakäymistä
jota esimerkiksi Tapiolassa, (missä Kilpi asuu) ei alkuun tuntunut
olevan. Tapiolaanhan ihmiset ovat tulleet muualta. Mutta kun näen
tapiolalaisten vanhenemisen, huomaan, että tänne on tullut
kylähenkeä. Nyt ne kulkee niillä samoilla poluilla
ja teillä kuin nuorena – siinä on jotain – samaan
aikaan vanhenemisessa on kyläyhteisön tuntua.
- Mie oon ruvennut sanomaan ihmisille päivää, kertoo
Kilpi.
-Kylä mie olen kotiutunut tänne, se on tärkeä
tuo luonnollinen männikkö talon lähellä.
Kun puhutaan tämän päivän pakolaisten elämästä
Suomessa, uskoo Kilpi suomalaisten ymmärtävän pakolaisia
paremmin sen perusteella mitä opittiin kun karjalaisten oli
sopeuduttava asumaan muiden suomalaisten kanssa näiden kotiseuduilla.
-Kyllä mie uskon, että se on lisännyt ymmärrystä,
arvelee Kilpi, ja jatkaa: Vaikka me siirryttiin oman maan sisällä
ja meillä oli sama kieli ja kulttuuri kuin muillakin suomalaisilla.
Meilläkin oli ongelmia, mutta lievemmässä muodossa
kuin tämän päivän pakolaisilla jotka tulevat
Suomen ulkopuolelta.
-Evakkouden trauma muuttaa ihmisen sisäistä rakennetta,
kuvaa Kilpi sitä muutosta joka kohtasi kolmeasataatuhatta ihmistä
jotka pakenivat Karjalasta. Olen ehdottomasti sitä mieltä,
että karjalaiset ovat selviytyjiä, sanoo Kilpi.
-Voima kumpuaa lapsuudesta, isoäiti voi tehdä väärin
ja minä tein väärin erästä luokkalaistani
kohtaan, mutta tulin siihen lopputulokseen, että minä
rakastin niitä ihmisiä vaikka vääryyksiä
tapahtuikin, kertoo Kilpi tapauksista jotka hän on kuvannut
kirjassaan Rajattomuuden aika.
-Lapsuudesta tulee voima kaikkea myöhempää elämänkokemusta
varten, lapsuus on valtava voimavara, sanoo Kilpi joka oma lapsuudenkuvaus
on niin tarkka, että tuntuu merkilliseltä miten ihmisen
mielessä voi säilyä lapsuudesta saakka sellaisia
yksityiskohtia, jotka ovat jo välillä lähes painuneet
pois muistista, mutta kumpuavat esille kun lapsuutta muistelee.
Epilogissa Kilpi kuvaa elämäänsä Tapiolassa
sekä kuvaa sitä uutta kiinnostusta joka Suomessa on herännyt
sotia kohtaan nyt kun niistä vihdoin puhutaan avoimesti.
-Mie katsoin sotalapsista televisio-ohjelman Ruotsista, se oli järkyttävä
kuvaus. Olen välttänyt sen kohtalon, kertoo Kilpi, joka
oli sota-ajan yhdessä perheensä kanssa. Hänen mukaansa
ulkoinen hyvinvointikaan ei aina auta jollei saa kokea läheisyyttä,
ulkoisella hyvinvoinnilla ei voi korvata yhdessäoloa oman perheen
kanssa.
Teksti: Arja Uusitalo
Kuvat:
Lue myös kirjan arvostelu >>
Gränslöshetens tid
Eeva Kilpi
Natur och Kultur 2005
|
