|
Nordiska
museetissa on parhaillaan meneillään näyttely
ruotsalaisen muotisuunnittelijan Gunilla Ponténin
tuotannosta hänen 50-vuotistaipaleeltaan. Hänen
työnsä on ollut uraa-uurtavaa, ja hän
mm. loi ruotsalaisen nuorisomuodin aikanaan. Hän
aloitti työskentelynsä vuonna 1954 ja on siis
luonut muotia viisikymmentä vuotta. Näyttely
on avoinna lokakuun 17. päivään saakka.
Näyttelyssä on esillä noin seitsemänkymmentä
mallia, sekä vaatteita että hattuja, huiveja
ja koruja. Vaatteet ovat mallinukkien päällä
ja katselijat voivat kulkea ja nähdä vaatteet
eri puolilta. Erikoisia leikkauksia, värejä,
leikkisyyttä ja hauskuutta siinä Gunilla
Pontén pähkinänkuoressa.
Gunilla Ponten työskenteli mm. 1960-luvulla Wahlsilla
ja Hettemarkilla. Erityisen tyylinsä hän loi
1970-luvulla ja on sen jälkeen pitäytynyt
tyylissään. Hänen vaattensa ovat ajattomia,
ja hän tekee yhä vuosittain uuden tuotantonsa,
jota myydään niin Ruotsissa kuin muuallakin
Euroopassa ja myös USA:ssa. Hänellä on
1980-luvulta lähtien ollut omia liikkeitä,
mm. Regeringsgatanilla Tukholmassa ja muualla Euroopassa
ja myös mm. New Yorkissa.
Gunilla Pontén kasvoi Skövdessä, ja
herätti huomiota jo kouluaikanaan, jolloin hän
saattoi pukeutua housuihin ja ruudulliseen paitaan,
sen sijaan kun koulutoverit 1940-luvulla seurasivat
äitiensä muotia kukallisia leninkejä
ja silkkisukkia. Hänen mottonsa on mm. ollut: Uskalla
seurata omaa makuasi, uskalla näkyä, uskalla
olla välittämättä mitä muut
ajattelevat, tee jotain siitä mitä sinulla
on!
|
|
| Gunilla Pontén och
Kerstin Lokrantz olivat ensimmäisiä
jotka loivat varsinaista nuorisomuotia 1950-luvun
alussa.. |
|
|
Nordiska Museet sijaitsee Djurgårdenilla,
heti oikealla Djurgårdenin sillan ylitettyäsi.
Museo on avoinna ma-pe klo 10-16, la- su klo 10-17.
Kesäisin: ma-su klo 10-17. Maanantaisin suljettu.
Bussit: 44, 47, 69 tai Turistlinjen.
Tunnelbana: Karlaplanille.
Raitiovaunu kesäisin Norrmalmstorgetilta.
Teksti: Mirja Huusko
Kuvat: Nordiska Museet
|