Vasemmalla Matin äiti (Marika Parkkomäki). Keskellä Matti (Johan Rönneholm) ja oikealla Matin isä (Otto Milde).

Vittulasta näytelmää

Mikael Niemen menestysromaaniin perustuva näytelmä Populärmusik från Vittula sai ruotsinkielisen ensi-iltansa Helsingissä perjantaina. Niemen tarina on kuin tehty näyttämölle. Viirus-teatterin ja Wasa teaterin yhteisproduktiossa päähenkilön irrallisista muistoista 60- ja 70- luvun Pajalassa kasvaa huikea kahden pojan kasvutarina.

Menestys on yllättänyt Mikael Niemen. ”Ei siinä näin pitänyt käydä. Populärmusik från Vittulan (2000) piti olla jokseenkin samansuuruinen menestys kuin edelliset kuusi kirjaanikin”, hän kertoo. Kyseessähän oli pieni kuvaus torniojokilaisesta kylästä, joka kiinnostaisi lähinnä torniojokilaisia ja joka ehkä käännettäisiin suomeksi. Kirjailija ei osannut arvata, että romaani käännettäisiin yli 20 kielelle ja että tarina päätyisi myös elokuvaan ja teatteriin. ”Ja vielä kahdelle eri näyttämölle! Menestys tuntuu jotenkin epätodelliselta”, Niemi toteaa. ”Mutta tämä on kyllä pirun hyvä juttu Pajalalle!”, hän riemuitsee.

Oulussa näytelmä sai ensi-iltansa jo helmikuussa. Oulun kaupunginteatterin versioon on Niemen mukaan onnistuttu vangitsemaan suomalaisen mielen raskaus ja surumielisyys uskottavalla tavalla. Viirus-teatterin ruotsinkielinen versio taas on ruotsalaisempi – paljon kevyempi ja hauskempi. Päähenkilön, Matin, ja tämän ystävän Niilan kasvutarinaa pienessä Pajalan kylässä tarkastellaan Viirus-teatterissa koomisemmassa valossa kuin Oulussa.

Matin isän ankaran uskonnollisen hahmon ympärille rakennetaan Viiruksessa muutama vakavakin kohtaus, mutta jotta katsoja ei vain tulisi surulliseksi, painostava tunnelma räjäytetään nopeasti ilmaan ja tuomalla näyttämölle jotain hauskaa. Harras kohtaus katkaistaan vaikkapa siten, että viisi ylilihavaa voimistelijanaista ryntää näyttämölle. Vitsi toimii kerran, muttei kolmesti. Välillä yleisöä hauskuutetaan liiankin innokkaasti ja monisyinen tarina uhkaa oheta farssiksi.

Matti ja Niila (Jan-Christian Söderholm)

Usein komedia tosin toimiikin. Silloin pohjoisen kylän elämälle saa nauraa vedet silmissä, eikä vähiten rokin saapuessa Pajalaan. Kun Niila saa Amerikan serkultaan Beatlesin levyn, tyttöjen hysterialla ei ole rajoja, ja katsomo raikuu naurusta. Riemukasta katseltavaa on sekin, kun Matti kuvailee Niilalle ensisuudelmaansa jäiden ryskeessä. Tai kun Pajalaan saapuu afrikkalainen saarnamies, ja kerrankin kaikki menevät kirkkoon, joskin vain nähdäkseen neekerin.

Viiruksen näytelmä on hauska siksikin, että se on toteutettu huomattavasti vaatimattomammalla lavastuksella ja pienemmällä kokoonpanolla kuin Oulun versio, jossa näyttämölle levittäytyy kokonainen Pajalan kylä. Pienempi näyttämö vaatii ohjaajalta kekseliäisyyttä. Ohjaaja Erik Kiviniemi haastaakin näyttelijänsä nopeatahtiseen muuttumisleikkiin, sillä kymmenen näyttelijän joukko esittää vajaan kolmen tunnin aikana yhteensä runsaat 80 roolia. Yhdelle näyttelijälle voi langeta monta keskeistäkin roolia: Robert Enckell nähdään ainakin Matin juurevana isoisänä, salaperäisenä Ryssi-Jussina ja Niilan pelottavana isähahmona. Johan Rönneholm taas tekee vaativan Matin roolin vakuuttavasti toimien samalla myös kertojana.

Matin ja Niilan yhteinen kasvutarina ja ystävyys on näytelmän punainen lanka. Ahdistavan isän käpertämän Niilan (Jan-Christian Söderholm) hahmo tuo näytelmään vähän hartauttakin. Päällimmäiseksi mieleen jää kuitenkin riemu: kasvamisen, aikuistumisen ja maailman avautumisen riemu. Ja se riemu pitää jokaisen mennä näkemään itse.

Teksti: Johanna Tikkanen
Kuvat: Viirus//Nicke von Weissenberg