-Aion viettää koko kesän täällä
mökillä. Kari on työtön enkä yksinkertaisesti
kestä hänen elämäänsä, meillä menee
napit vastakkain joka päivä, huokaisee Leena.
-Jospa hän saisi syksyllä töitä ja voisi hankkia
oman asunnon, tai muuttaisi vaikka Tukholmaan. En tiedä muuten
mitä syksystä tulee. En viitsi katsoa hänen mökötystään,
mutta en kai voi häntä pihallekaan heittää.
Kari ei ole mikä tahansa nuori mies, hän on yli kolmekymppinen
siviili-insinööri.
-Vaikka ei niitä töitä täällä Uumajassa
ole. Olisi jotain mutta ne ei oikein vastaa hänen koulutustaan.
Nämä nykyajan nuoret ei tunnu ajattelevan, että olisi
parasta saada jalka työelämään, niin siitä
se lähtee. Tylsiin töihin ei lähdetä, odotetaan
sitä parasta. Mutta miten sen saa, jos ei ole kokemusta.
-No kai se hyvä on, että saat vuokran, kun itse olet sairaseläkkeellä,
kai Kari saa jotain työttömyyskassasta, lohduttaa Anna.
-No, enhän minä siltä vuokraa voi ottaa, siitä
se vasta mökä nousisi. Onhan se hänen oma huoneensa,
hänen mielestään hänellä on siihen oikeus.
Sillä on sitä paitsi autokin ja ilman sitä se ei aio
olla. Mutta nyt kesällä se saa itse kuitenkin ruokansa maksaa.
-Sama tilannehan se oli minulla viime talvena. Tytär marssi kahden
mukulansa kanssa meille ja ilman muuta asettui makuuhuoneeseeni. Oli
miehen kanssa riitaa. Arvaa sainko vuokraa siitä ajasta, maksoin
vielä ruoatkin ja hoidin mukulat. Tytär halusi irrottelemaan,
tosin sitä juhlimista sitten olikin lähes joka ilta.
-Ne mukulatkin oli tottuneet siihen, että heidän sanansa
oli laki. En nyt tarkoita, että en olisi heitä auttanut,
mutta olisinhan voinut sanoa, että olkaa tässä olohuoneessa
nyt pari viikkoa, kunnes ehdit jotain järjestää. Miksi
minä suostuin oman ainoan reviirini luovuttamaan. Mutta omapa
on syyni, huokaa Maija.
-Ja tytär vihjaili, että voisin ottaa penskat maalle loman
ajaksi, että saisi itse olla rauhassa ja ”miettiä".
-Miksi ne nykyajan lapset luulee, että niitä aina passataan.
Eihän me niin tehty, lähdettiin heti kun kynnelle kyettiin,
hankittiin itse työt ja asunnot. Kai näillä on ollut
liian hyvä lapsuus, Leena jupisee.
-Sama se meillä, tehtiin mökillä remonttia, ja pyydettiin
pojat apuun. Ei niillä ollut aikaa, piti päästä
etelään ja golfia pelaamaan ja mitä nyt olikin, Anna
kertoo.
-Luulisi, että olisi hiukan solidaarisuutta tai vaikka kiitollisuutta.
On maksettu niiden opinnot ja ostettu asunnot, niillä on hyvät
työt ja tienaa kumpikin enemmän kuin me yhdessä. Mutta
yhtä viikkoa ei kuuden viikon lomasta uhrata. Ja kun Pekalla
on ollut se infarktikin, ne tietää että raskaita juttuja
se ei kestä, sanoo Anna.
-Kyllä ne siellä mökillä toisaalta on silloin
kun me ollaan poissa. Viimeksikin soittivat, että kun omat viinit
loppu niin juotiin teidän viininne, että tiedätte ostaa
mukaan itse uutta kun tulette. Olisivat itse voineet käydä
kaupassa, Anna puuskahtaa.
-Vaikka emme me tietenkään niiltä sitä kiitollisuutta
ole vaadittu. Hyvä elämähän me heille on toivottu,
että pääsisivät helpommalla kuin me, Anna sanoo.
Hyviä ja kunnollisia poikia ne on.
- Kyllä näitä ongelmia on muillakin, kuulin yhdestäkin
perheestä, jossa vanhempien on pakko joka viikonloppu lähteä
maalle, että nuoriso saa juhlia rauhassa. Eikä ne olleet
mitään teini-ikäisiä, vaan aikuisia naisia.
-Kai me itseämme saamme syyttää, eihän niissä
nuorissa vikaa ole, me vain emme osaa rajoja asettaa. Ne ottaa vain
itsestään selvyytenä, että me ollaan äitejä
ja ne lapsia ja niillä on oikeus vaatia….Onhan sillä
jo Ruotsissa nimikin, näitä äidin helmoihin palaavia
nuoria kutsutaan mamboiksi. Emme taida olla ainoita. Vaikka kyllä
joskus kismittääkin...
Teksti: Anneli Dahl
Naisten keskustelu on hiukan korostettu kooste ajatuksista ja puheista,
joista moni varmaan tuntee itsensä. Kaksi ruotsinsuomalaista
psykologia kommentoi aihettamme näin: "Luin kauhistuneena
mitä olit kirjoittanut artikkelissasi näiden naisten keskustelevan
ja valittelevan. Ehdottaisin, että avaat keskustelupalstan
artikkelin yhteydessä, jotta ihmiset saavat reagoida siihen."
"Tämähän on ihan totta. Meille se vain tuntuu
niin oudolta emmekä voi käsittää sitä.
Meidät on kasvatettu toisin. Mutta jo 1970-luvulla lasten kasvatus
muuttui, niin kuin yhteiskuntakin. Lapsista kasvatettiin itsenäisiä,
itsekeskeisiä nuoria, joille oma selviytyminen ja eteneminen
elämässä on tärkeää. Siksi heidän
käyttäytymisensä tuntuu niin vieraalta.
Haluammekin herättää keskustelun aiheesta, olipa
kysymys pienten tai "isojen" lasten käyttäytymisestä.
Keskustelua käydään internetissä osoitteessa
info@ruotsi.se ja ainakin osia siitä julkaistaan paperilehdessä.
Runsas vuosi sitten tanskalainen lastenpsykologi Bent Hougaard
loi uuden käsitteen, curlingvanhemmat. Nämä
olivat äitejä ja isiä, jotka haluavat lakaista tien
puhtaaksi lastensa edestä, jotta he voisivat nopeasti, helposti
ja vaivatta edetä elämässään. Bent Hougaard
on sitä mieltä, että hinta tällaisesta palvelevasta
kasvatuksesta on korkea: saamme ennen pitkää vanhempia,
jotka eivät itse osaa asettaa rajoja ja lapsia, jotka eivät
kunnioita toisia lapsia tai vanhempiaan.
Hän kirjoittaa myös, että vanhemmat menevät
liian pitkälle, kun he tekevät lapsista kodin kapteeneja
ja huolehtivat siitä, että nämä ovat aina onnellisia
ja iloisia.
|
