Suomalaisella eksotiikalla maustettu palanen Tukholmaa

- Helena Kontulainen, Hötorgshallenin suomalaissyntyinen yrittäjänainen Marja Wahllöfin haastateltavana.

©Teksti ja kuvat: Marja Wahllöf/Tukholma.net

Jättämättä jalallansa Ruotsinmaan kamaraa, voi hetkeksi pujahtaa ulkomaille keskellä pääkaupunkia. Helpommalla ei voi ulkomaille päästä. Uljaan SF-elokuvapalatsin sivusta vain rullaportaita alaspäin ja jo puolivälissä olet uusien tuoksujen, harvinaisten vihannesten, värikkäiden hedelmien, julmannäköisten vesieläinten ja eksoottisten valmisruokien keskellä. Jopa ihmisetkin ovat muuttuneet, vieraita kieliä puhutaan. Harvoin niin pieni matka johtaa niin kauas.

Kaiken tämän keskellä, aivan kukkakaupan lähituntumassa, tapaan Helenan. Helena on uljas suomalaisnainen, vaalea, sinisilmäinen ja arvokkaan näköinen grafiitinharmaassa, kantapäihin ulottuvassa esiliinassaan, vilkas kuin elohopea ja aurinkoinen kuin suvinen niitty. Keskustellessamme hän ei pysähdy miettimään sanoja, joita ei heti suomeksi muista. Elleivät suomalaiset sanat ole valmiina kielellä lähtemään kun hän niitä tarvitsee, hän tekaisee ruotsinkielestä tarvitsemansa ilmaisun ja lennättää sen minulle vastaanotettavaksi ja tulkittavaksi. Onneksi hallitsen molemmat kielet, joten uskon voivani tulkita sen, minkä hän minulle itsestään ja toiminnastaan kertoo. Meillä on runsas tunti aikaa ja molemmilla edessämme lasillinen caffe lattea. Minulle Helena on valinnut palasen aivan vastustamatonta kardemummakakkua. Paikka on Hötorgshallen ja ajankohta tavallinen joulukuinen maanantai-ilta.

Helena Kontulainen on yrittäjänainen. Puolitoista vuotta hän on omistanut ja omakätisesti hoitanut myymälää, jonka nimenä on Saluplats 30. Alaotsikko oli aikaisemmin Finska delikatesser, mutta teksti poistettiin mainoskilvestä Helenan aloitteesta, kun hän ei ollut varma siitä, toimitetaanko hänelle tarpeeksi suomalaisia tuotteita, vai joutuuko hän myymään ruotsalaisia valmisteita. Ongelmana ovat, haastateltavani mukaan, vain kerran viikossa Suomesta saapuvat ruokatavaratoimitukset. Ne tulevat torstaisin, pääasiassa parin suuren tukkuliikkeen välityksellä ja yleensä pieninä erinä. Se nostaa hintaa.
- Pienistä eristä ei voi saada määräalennusta, Helena toteaa, jatkaen samassa hengenvedossa:
- Ruokatavara on arkaa, täydennykset pitäisi voida saada tiheään, ainakin kaksi kertaa viikossa, se olisi toivottua.

Tuotteet siis tulevat Suomesta, mutta mistä tulevat asiakkaat? Minun ei tarvitse udella, Helena kertoo oma-aloitteisesti.
- Suomalaissyntyisiä asiakkaita tulee Norjasta ja Skoonesta asti ostamaan ylikypsää kinkkua, mutta suurin osa asiakkaistani kuitenkin asuu Ruotsissa, Tukholman alueella, Södertäljessä ja Eskilstunassa. Useat ovat vastikään muuttaneet Ruotsiin, toiset ovat aikanaan sotalapsina tänne tulleita ja monet ovat suomalaissyntyisten kanssa avioituneita, mutta noin 80% on ruotsalaisia. Ruotsalaiset ovat helppoja asiakkaita, varsinkin liikemiehet, kokeillen uutta ja maistaen rohkeasti.
Ihmetellessäni tätä, mielestäni yllättävää tosiseikkaa, saan Helenalta selitykseksi:
- Ruotsalaiset ovat nähneet tai maistaneet määrättyjä tuotteita suomenlaivoilla ja osaavat tulla tänne niitä jopa oikealla nimellä kysymään. Laivojen seisovat pöydät ovat mitä parhainta mainosta juuri meille, Helena toteaa ja lähtee pöydän ääreltä myymälään, avustamaan veljeään. Veli on keskustelumme aikana ahkerasti yksin palvellut asiakkaita, mutta jonon nyt kasvettua, Helena rientää hänen avukseen. Yhdessä he ojentelevat tiskin ylitse mitä herkullisimpia ruokia maistiaisiksi tai kotiin vietäviksi, viipaloivat kinkkua ja makkaraa, paketoivat leipää, joulutorttuja ja kanelikorppuja, leikkaavat Aura-juustoa ja annostelevat porkkana- ja maksalaatikkoa. Heidän työskennellessään minä napsauttelen valokuvia ja palaan sitten kahvini äärelle odottelemaan.

Yks, kaks Helena pyörähtää pöydän ääreen istumaan ja jatkaa kertomustaan.
- Kaikkein innokkaimmat asiakkaani ovat kuitenkin venäläisiä tai muista Itä-Euroopan maista, Puolasta, Tsekkoslovakiasta, Unkarista. Tukholmassa asuu myös paljon eestiläisiä vanhuksia ja he käyvät täällä etenkin suolakurkkua ostamassa. Ruotsalainen suolakurkku kun on vähän liian makeata suomalaisten ja eestiläisten makutottumuksia tyydyttääkseen.

Tämän jälkeen Helenan kasvoille leviää sydäntälämmittävä hymy hänen todetessaan
- Kaikkein ihanimmat asiakkaani tuovat minulle lahjoja, kahvia ja muutakin pientä!
Minulle haastattelijana on aivan selvää, että juuri nämä asiakkaat korvaavat Helenalle ne monet ylimääräiset tunnit, jotka hän joutuu uhraamaan työskennellessään myös iltaisin ja viikonloppuisin myymälänsä ruokatavaroiden parissa.

Haluan seuraavaksi tarkastella mitä hyllyt, tiskit, jääkaapit ja jäähdytyskaapit oikein pitävät sisällään, mitkä nämä tyypillisen suomalaiset herkkutuotteet sitten oikein ovat. Minun ei tarvitse kuin vihjailla sinnepäin, niin jo Helena luettelee, kommentoiden seuraavasti:
- Minulla on kolmenlaisia tuotteita. Ensiksi ne, jotka valmistan itse täällä keittiössä. Ne muodostavat suurimman ryhmän ja ovat kaikkein suosituimmat. Toiseksi ne, joiden valmistukseen joudun ottamaan ulkopuolista apua. Tähän joudun turvautumaan silloin kun tilaukset ovat sitä suuruusluokkaa, ettei niistä yksin voi ajoissa selvitä. Lopuksi tulevat ne tuotteet, jotka tilaan valmiina Suomesta.
- Juustotikut ja lohilaatikon teen itse. Juustotikkuja menee enemmän kuin mitä ehdin valmistaa!

Tässä välissä Helena esittää minulle henkilökohtaisesti osoitetun kysymyksen:
- Oletko maistanut lohilaatikkoani? mutta ennen kuin ehdin vastata, hän on jo kertomassa kokista, jonka hän toivoo löytävänsä, ja jonka taitoihin perinteisen suomalaisen keittiökulttuurin suhteen hän voisi luottaa. Tälle kokille hän uskaltaisi antaa itsenäisiä toimeksiantoja, mutta haluaisi tietenkin olla mukana ideoita tuottamassa. Sehän tässä puuhassa Helenan mukaan kaikkein hauskinta on.
- Suomesta tilattavat tuotteet taas ovat tällä hetkellä suurin ongelmani. Haluaisin itse käydä Suomesta ne hakemassa, mutta se vaatisi kylmäautoa, ja sitä minulla ei ole. Olen siis riippuvainen toisten toimituksista ja joskin tukkuliikkeet ovat ystävällisiä, en aina saa mitä olen tilannut. Pahinta on, että jos Suomesta tulee huonoa tavaraa, eivät asiakkaat ainakaan sitä tuotetta koskaan enää osta. Tällä hetkellä vakavuus leimaa Helenan ilmaisurikkaat kasvot, mutta hän jatkaa iloisemmassa äänensävyssä:
- Maalaismarkkinoilla Suomessa on aivan ihania tuotteita, mutta niitä on mahdotonta saada tänne. Mahdotonta on myös saada tänne kalatuotteita, varsinkin jos ne joutuu hankkimaan välikäsien kautta. Tällöin suomalainen sillikin olisi aivan liian kallista myytäväksi!

Kaikki Suomesta tuotetut ruokatarpeet ja valmisruoat on suomalaisille markkinoille valmistettu. Tämä on Helenan tärkeimpiä viestejä ostavalle yleisölle. Lauantaimakkara on juuri sitä samaa, jota Suomestakin saa ostaa, ei Ruotsin markkinoille sopeutettua, makeutettua ja laihaa. Sama on joulukinkun laita. Kinkku valmistetaan ilman nitriittejä ja liha on peräisin suomalaisesta siasta, joka ei elä elämäänsä stressin alaisena eikä kohtaa teurastajaansa lihan laatua huonontavalla kuolemankauhulla. Kinkun kanssa tarjoiltava sinappikin on erilaista, sillä se ei sisällä yhtä paljon sokeria kuin ruotsalainen vastineensa.

Monet tuotteet ovat niin perisuomalaisia, etteivät muut osaa niitä käyttää. Uskoisin, että näiden joukkoon kuuluvat sekä kaljamallas että talkkuna. Samaan ryhmään luokittelisin myös kaljauutteen ja siskonmakkarat sekä helmi- ja perunasuurimot eikä nykyään niin muodissa oleva cross over-keittiö vielä ole löytänyt Tapolan mustamakkaraakaan, mutta Helenan mukaan se myy hyvin. Sen maine on suomenlaivojen seisovasta illallispöydästä levinnyt muidenkin kuin matkustavaisten tietoon. Näitä, nykyään myös monessa suomalaiskodissa eksoottisina pidettyjä tai jopa tuntemattomia tuotteita, Helena ei usko myytävän valintamyymälän hyllyiltä. Ne vaativat opastavaa kuluttajaneuvontaa, kuten mämmi aikoinaan Ruotsiin tullessaan.
- Maistakaa! on paras markkinointitapa, kun asiakas on myymälätiskin toisella puolella ja kyselee tuotteen käyttöä tai miltä se maistuu. Maistopalan ojentaminen on silloin helppoa.

Minusta tuntuu, että Helena tietää myynnissä olevista tuotteistaan kaiken ja ruoasta yleensä hyvin paljon. Myös kansainvälinen keittiö on Helenalle tuttu ja hän käyttää suomalaisia raaka-aineita kansainvälisesti tunnettuja ruokalajeja valmistaessaan tai luodessaan uusia tuoreita perinteisen ruoan variaatioita nykyaikaisen ihmisen makuun.
- Mistä moinen ruoka-aineisiin kohdistuva kiinnostus on peräisin ja kuinka kauan olet kerännyt tietoa keittotaidosta sopeuttaaksesi siihen suomalaisia vaikutteita? Kysymys luiskahtaa nopeasti huuliltani, sillä olin sen jo muotoillut etukäteen, jonkinlaista runkoa keskusteluumme kaavaillessani.

- Tulin Ruotsiin 1969 ja olin kymmenen vuotta baarimikkona Sheratonissa. Tämän jälkeen pidin pientä kahvilaa Rålambshovin puistossa, Helena vastaa, pitäen lyhyen tauon, jonka jälkeen hän jatkaa:
- Seuraavaksi olin kolmisen vuotta vakuutusyhtiössä työssä ja sitten siirryin lentoemännäksi Mallorcalle, Espanjaan.
Tällä vastauksellaan haastateltavani mielestäni antaa selityksen sille kansainvälisyydelle, jota hän suomalaisuuden keskellä uhoaa, miksi rohkeat ja erilaiset raaka-aineyhdistelmät ja vanhojen perinteisten ruokalajien idearikkaat muunnelmat syntyvät juuri hänen myymäläkeittiössään.

Palattuaan 1991 Tukholmaan, Helena avasi pienen kahvilan Fredhällin kaupunginosaan. Aamupalakahvilana perustettu liike kehittyi ja menestyi kovan työn ansiosta ja myydessään toiminnan puolitoista vuotta sitten ostaakseen myymälän Hötorgshallenista, Helena oli luonut oikean ravintolan anniskeluoikeuksineen, kaikkineen.
Mutta unelma pienestä, vain muutaman pöydän käsittävästä herkkuravintolasta myymälän yhteydessä, elää vahvana Helena Kontulaisen mielessä, enkä yllättyisi yhtään, jos tämä sisukas suomalaisnainen jonain päivänä myös toteuttaisi tämän unelmansa, sillä nyt olen vakuuttunut siitä, että hänen tietonsa ja taitonsa ovat peräisin kovasta työstä ja lujasta tahdosta ja luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven, sanoo suomalainen sananparsi!