Syön kuin lintu ja silti lihon

Ylipaino, lihavuus, painonhallinta ja terveelliset elämäntavat ovat asioita, jotka lähes päivittäin paistavat silmiimme lehtien palstoilta. Paino-ongelmat varsinkin länsimaissa lisääntyvät kovassa tahdissa ja viime vuosina niistä on tullut yhä enenevässä määrin myös lasten ongelma.

Antti Heikkilä puhuu kirjassaan sekä henkisestä että fyysisestä hyvinvoinnista, siitä, miten itse voimme vaikuttaa terveyteemme. Fyysisestä hyvinvoinnista liikunnan lisäksi puhutaan varsinkin painonpudotuksesta ja aivan uudenlaisesta ravintonäkemyksestä. Hän toteaa itsekin: Ravintokysymys on todella kuuma peruna ja terveellisestä ruokavaliosta on esitetty hyvin eriäviä ja jyrkkiäkin mielipiteitä. Rasvojen manaamiseen hän ei yksiselitteisesti suostu. Hän toteaa rakastavansa hyvää ruokaa, mutta aiemmin myös kärsineen paino-ongelmista. Nyt hän toteaa syövänsä hyvin ja herkullisesti ilman paino-ongelmia. Kevyttuotteiden ja rasvattomien vaihtoehtojen tulo ruokamarkkinoille ei ole johtanut toivottuun tulokseen – liikalihavuus on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti teollistuneissa maissa.

Antti Heikkilä pitää sokeria – hiilihydraatteja - rasvaa suurempana pahana. Hän toteaa, että sokeri on hyvin uusi ravintoaine ihmisille, se oli aikoinaan vain yläluokan erikoisuus. Sokeri on myrkkyä, jos sitä nautitaan liikaa. Keho muuttaa ylimääräisen sokerin rasvaksi. Heikkilän mukaan runsashiilihydraattinen ja vähärasvainen dieetti tuottaakin rasvaa, joten lihavuus on ensisijaisesti merkki ravinnon liiasta hiilihydraatista eikä liiasta rasvasta. Hiilihydraatteja on sekä nopeita että hitaita. Ns. Glykeeminen indeksi selvittää, millä nopeudella hiilihydraatit imeytyvät suolistosta verenkiertoon. Mitä suurempi glykeeminen indeksi on, sitä nopeammin verensokeri nousee. Esimerkiksi perunalla on yhtä nopea indeksi kuin sokerilla. Matalimmat ovat kasviksilla, joiden kuitupitoisuus on suuri, esimerkiksi kaalilla ja parsakaalilla.
Tasaisen verenkierron ylläpitämiseksi olisi vältettävä ravintoaineita, joilla on korkea glykeeminen indeksi. Kaupasta ostettavaan valmisruokiin, maitotuotteisiin, leikkeleisiin ja lihavalmisteisiin on lähes poikkeuksetta lisätty sokeria. Heikkilä kertoo kirjassaan terveellisestä ruoasta, vitamiinien, mineraalien ja antioksidanttien tarpeesta. Kirjassa on muutama dieettiohje, lista vitamiineista ja marjoista, jotka ovat luonnon antioksidantteja. Kymmenen parasta ovat paremmuusjärjestyksessä: Valkokaali, lehtikaali, mustikka, mustaherukka, pinaatti, lakka, ruusukaali, vadelma, mansikka ja alfalfaidut.

Heikkilän tapaan hiilihydraatit on julistanut pannaan mm. ranskalainen Michel Montignac, ja amerikkalainen Robert C. Atkins, joiden dieettikirjat ovat nyt viimeisintä huutoa. Molemmat vakuuttavat, että kysymyksessä ei oikeastaan olekaan laihdutuskuuri, vaan uusi oikea terveellinen elämäntapa. Myös ruotsalainen Fredrik Paulinin kirja glykeemisestä indeksistä, joka on suomeksi käännetty nimellä Verensokeriblues perustuu siihen, että hiilihydraatit (joka on yleisnimi kaikelle sokerille) eikä rasva ensisijaisesti on julistettava pannaan, jos halutaan laihtua ja elää terveellisesti.

Muun muassa näistä laihduttamisen populisteista kerrotaan viime vuonna Suomessa ilmestyneessä kirjassa nimeltä Paahtoleipäkatastrofi. Sen on kirjoittanut lihavuuden parissa 1980-luvulta työskennellyt professori ja lääkäri Pertti Mustajoki. Hänen mielestään yksi tunnetuin painonhallitsijapopulisti on Robert Atkins. Atkinsin mukaan rasvoja ja valkuaisaineita saa syödä vapaasti, mutta hiilihydraatteja on vältettävä. Atkins antaa ymmärtää, että rasvasta saadut kalorit eivät vaikuta samoin kuin hiilihydraattien kalorit. ”tämä kuulosta samalta kuin joku väittäisi, että kun keskuslämmityskattilassa polttaa öljyä, lämpöä ei kehitykään, mutta sen sijaan puiden polttaminen pitää patterit lämpiminä”. Mustajoki muistuttaa, että jo sata vuotta sitten vastaavanlainen dieetti tunnettiin. Sen on ensimmäisenä kuvannut englantilainen William Banting, joka sai ohjeen lääkäriltään, ja totesi sen hyväksi. Bantingin kirjanen tuli suosituksi, hänen nimestään mm. on peräisin ruotsin sana bantning. Näistä dieeteistä on tieteellisiä tutkimuksia, joissa on todettu, että laihtumisen syy on sama kuin muillakin dieeteillä eli energiansaanti vähenee.

Mustajoki kirjoittaa näin: ”Yksi syy ketogeenisen (Atkins) dieetin suosioon on, että sillä paino alussa laskee nopeasti. Kun ruoassa on vähän hiilihydraatteja, elimistö käytätä loppuun maksan ja lihasten glykogeenivarastot. Glykogeeniin on sitoutunut vettä, joka myös näin poistuu. Veden ja glykogeenin väheneminen ei ole oikeaa laihtumista, vaan ne palaavat takaisin parissa päivässä dieetin päätyttyä”.

Käsittämättömänä Mustajoki pitää Peter O´Adamon ja Catherine Whitneyn kirjaa Syö oikein tyyppisi mukaan. Tälle veriryhmäkirjalle Suomen lihavuustutkijoiden yhdistys myönsi Laihdutuslimbo-huuhaapalkinnon viime vuonna. Mustajoki epäilee, että monen laihdutusgurun ajatuksena on enemmänkin taloudellinen hyöty kuin todellinen usko omaan reseptiinsä. Ongelmana hän näkee mahdolliset haitat, esimerkiksi paljon valkuaista sisältävät dieetit voivat aiheuttaa munuaisvaurioita ja yksipuolisina johtaa puutostauteihin.

Mustajoen kirja on asiallista ja myös monin tavoin lohdullista luettavaa sekä lihavuudesta kärsivälle että kenelle tahansa asiasta kiinnostuneelle. Hän on kahdenkymmenen vuoden ajan hoitanut lihavuudesta kärsiviä ja johtanut painonhallintaryhmiä. Kirjassa on puheenvuoroja laajalti lihavuuteen liittyvistä asioista, joista voi saada oivalluksia oman painon parempaan hallintaan: lapsuuden vaikutuksesta, elintavoista, energiankulutuksesta, painoindeksistä, vyötärömitan terveysriskistä, selluliitista, ruokaneofobiasta eli uusien makujen pelosta, ihmisen harhaluuloista syömänsä ruoan paljouden suhteen, eli syndroomasta syön kuin lintu ja silti lihon, piiloliikunnan merkityksestä ja jojo-laihduttamisesta.

Pertti Mustajoki ja ravitsemusterapeutti Ulla Leino julkaisivat 1990-luvun alussa Laihdu pysyvästi –kirjan. Siinä ei esitellä mitään ihmedieettejä. Menetelmät perustuvat viimeiseen tutkimustietoon lihavuuden hoidosta.. Kirja perustuu uskoon, että painonhallinta onnistuu vain vaikuttamalla energiansaantiin eli ruoan ja juoman kalorimäärään ja energiankulutukseen eli liikuntaan. Kirja myytiin pian loppuun, ja on nyt julkaistu uutena täydennettynä painoksena. Kirjassa on tietoa lihavuudesta, energiankulutuksesta, laihduttamisesta ja painonhallinnasta. Siinä selvitetään havainnollisesti mm., miten ruokatapoja ja syömistottumuksia voi muuttaa ja kerrotaan liikunnan hyödyllisyydestä ja laihdutuspäiväkirjan pidosta. Se on selkeä ja havainnollinen opas kaikille, jotka haluavat muuttaa ruokailu- ja elintapojaan ja pitää siten painonsa kurissa.

Painoindeksi on yleinen tapa määrittää paino. Painoindeksi lasketaan seuraavasti:
Kehon paino (kg) / pituus (m) x pituus (m). Jos painat esim. 80 kg ja olet 160 cm pitkä, lasket näin 80 / (1,60x1,60)= 32 .

Seuraavat painoindeksit ovat nyrkkisääntö: Alle 20 alipainoinen, 20-24,9 normaalipainoinen, 25-29,5 lievästi ylipainoinen, 30-39,9 merkittävästi ylipainoinen, yli 40 sairaalloisen ylipainoinen.

Yli puolet suomalaisista aikuisista on ainakin lievästi ylipainoisia. Joka neljäs 40-60 vuotiaista miehistä on merkittävästi lihava ja keski-ikäisistä naisista 15 % on lihavia. Lisäksi on runsaasti lievästi ylipainoisia. Laihduttaminen on tavallista, mutta kilojen poissa pysyminen vaikeaa, sillä noin 90 % laihduttaneista pala vuoden sisällä lähtöpainoonsa. Syinä tähän katsotaan olevan laihdutuksen toteutus ja elämäntavat tavoitteen saavuttamisen jälkeen.

Mirja Huusko
(Artikkeli on myös julkaistu Ruotsin Sanomissa 2.1.2004)