Vitsin voi ehkä kertoa kaksi kertaa, mutta tilannekomiikkaa on
mahdotonta toistaa. Ketään ei varmaan naurata, kun sanon
On hienoa, että kesä on ohi. Silloin pitää
aina uida koko ajan siksi, että se tuntuu jälkeenpäin
hyvältä.
Niin sanoi ruotsalainen stand up -koomikko David Batra Teatteri Viiruksen
Comedy clubissa Helsingissä 14.10. Ja yleisö nauroi. Batra
sanoi, Kesä on yhtä helvettiä, ja yleisö
nauroi taas.
Jälkikäteen jutun huvittavuutta ei voi ymmärtää,
mutta paikan päällä nähtyään tajuaa
sen, että stand up -komiikka on tilannekomiikkaa. Siinä
on kyse juuri kyvystä luoda tilanne ja pitää se yllä.
Tämä tekikin selvimmän eron illan esiintyjien välillä.
Muidenkin kuin suomenruotsalaisten tuntema TV-hahmo André Wickström
osoitti livenä kykynsä luoda kontakti yleisöön
ja elää sen mukana. Kun kuuntelee omalta sohvaltaan TV-yleisön
hörähtelyä, voi olla vaikea päästä tunnelmaan,
mutta parin sadan hengen teatterisalin Wickström sai pienemään
intiimiksi jutunkerrontatilaksi.
Illan muut esiintyjät pohjanmaalainen Jacke Björklund ja
paraislainen Anders Helenius, toimivat omissa tyylilajeissaan, mutta
etenkin Helenius jäi välillä hiukan liian yksin lavalle
kertomaan omia vitsejään. Björklundin hyvin perinteiset
äijävitsit naurattivat nuoria kuulijoita kummasti.
Batra ja Wickström ottivat ammatilaisten tavoin yleisönsä.
He panivat sen nauramaan koko rahan edestä itselleen: suomenruotsalaisuudelle
ja suomalaisuudelle, miehuudelle ja naiseudelle. Kovin tuoreita esiintyjien
jutut eivät kuitenkaan olleet; Heleniuksen huomiot olivat ehkä
jopa illan terävimpiä. Jutun tasolla ei tunnukaan olevan
merkitystä, kunhan sen osaa kertoa.
Teksti ja kuva: Jouni Tikkanen |