 |
Finska Herrgård, Päiväkeskus,
päivähoitoa ja kodinhoitoa. Aila Jonassonin kuusi vuotta
sitten käynnisteyt vanhusten palvelut toimivat ja laajenevat.
Vilskettä ja toimintaa riittää viikon jokaiselle
päivälle.
Aila Jonasson, joka vastaa päiväkeskuksen ja myös
tulevan kodinhoidon palveluista, istuu päiväkeskuksen
kodikkaassa keittiössä ja kertoo toiminnastaan. Keskus
sijaitsee Sabbatsbergin sairaalan alueella uusissa viihtyisissä,
hyvin toimivissa tiloissa, jossa toimintaa on helppo järjestää,
ja aivan ulkopuolella kaunis puisto, jota kesäaikaan käytetään
ahkerasti hyväksi.
Päiväkeskuksen toiminta on avoinna kaikille ruotsinsuomalaisille
vanhuksille. Toiminta on ollut käynnissä lähes kuusi
vuotta, ja tänä aikana on muodostunut parin-kolmenkymmenen
aktiivisen seniorin joukko, joka säännöllisesti osallistuu
talon toimintaan.
Toiminta käynnistyi jo kun työskentelin Suomi-kodissa,
monikulttuurisen Plus-projektin muodossa. Toiminta itsenäistyi
ja muutti omiin tiloihin noin neljä vuotta sitten, kertoo Aila
Jonasson. Päiväkeskuksen päämies on säätiö,
joka saa tukea sekä valtiolta että kunnalta. Päivähoidossa
olevat vanhukset tulevat sosiaaliviranomaisten päätöksellä.
Talossa
on vilkasta toimintaa ja iloinen meininki, eikä aika koskaan
käy pitkäksi. Päivisin paikka on auki 10-15, ja kaikki
ovat tervetulleita osallistumaan. Jokaiselle päivälle
riittää ohjelmaa: on voimistelua, yhteislaulua, jumppaa,
askartelua, joogaa, qigongia, päivätanssit, maalaus- ja
tietokonekurssi.
Joka päivä valmistetaan yhteinen lounas, jonka voi nauttia
omakustannushintaan. Kahvin kanssa tarjotaan pullia, joita itse
leivotaan. Yhdessä tehdään myös retkiä,
mm. on käyty Helsingin silakkamarkkinoilla ja Bergsjön
Finnstigenin teatterissa viime kesänä.
- Vilkkainta meillä on maanantaina ja tiistaina. Tanssit ovat
suosittuja, silloin meillä on oma soittaja paikalla. Paljon
perustuu vapaaehtoistyöhön, Aila painottaa.
Syksyllä
2006 toiminnalle on saatu vielä laajempi pohja, sillä
päiväkeskus käynnistää kodinhoidon palvelut
tammikuussa. Tätä varten on viisitoista koulutettua tyttöä,
ei vain suomalaisia, vaan mm. puolalaisia ja syyrialaisia ja kreikkalaisia.
Kodinhoidon palveluja ei tarjota vain suomalaisille,
vaan niitä voivat kaikki vanhukset saada. Lisäksi tarjotaan
myös esimerkiksi jalkahoitopalveluja ja auttaja mukaan lääkärikäynneille
tai muita asioita hoitamaan.
Teksti: Mirja Huusko
Kuva: Maarit Mäkelä-Faeder
|