 |
Kun soitan tukholmalaiselle Toini Hellmanille,
joka on omaa sukua Silvola, on hän juuri tullut uimasta. Hän
on yksi niitä eläkeläisiä, joilla on paljon
tekemistä viikon jokaiselle päivälle. Uimasta tultua
hän ehti sentään jutella sekä Tukholmaan tulostaan
ja tänne jäämisestään sekä maalaamisesta.
Toini on kotoisin Oulaisista Oulun läheltä, sittemmin
Helsingistä. Hän tuli Tukholmaan vuonna 1953 tyttökaverin
kanssa. Helsingistä oli haettu turkkuriksi Tukholmaan väkeä
ja Toini Hellman, joka oli tehnyt työtä modistina Helsingissä,
lähti turkkurina toimineen tyttökaverin mukaan Tukholmaan.
- Minun on ollut koko ajan ikävä Suomeen, miksi lähdin
sieltä? Ihmettelee Toini joka on ollut invalidi nuoresta lähtien.
- Tein pikkuisen aikaa turkkurin töitä ja sitten olin
töissä LM Ericssonilla. On tullut tehtyä akordia,
olen ollut asemalla tiskaamassa, päivällä Ericssonilla.
Aina oli ikävä Suomeen, oli ollut niin hyvä Helsingissä,
kaduttaa, että lähdin sieltä.
Toinin poika syntyi 50-luvulla ja tällä on oma perheensä
ja kaikki hyvin, Toinilla on Ruotsissa kaksi lapsenlasta.
- On ollut paljon sairastelua, leikkauksia, en voinut olla kauan
ammatissa kokopäiväisesti vaan jatkoin puolipäivätyön
tekoa. Olen eläkkeellä nyt. Olisi paljon tekemistä,
maalaan ja käyn kirkossa. En ole uskovainen mutta käyn
kirkossa maalaamassa kerran viikossa. Kävin maalaamassa Avestassa
kansankorkeakoulussa akryylillä. Minulla on aina ollut auto,
kävin kolme vuotta Tukholmassa maalauskoulua. Töissä
ABF:ssä aamupäivät ja iltapäivisin sitten maalauskurssille.
Kävin kahta valmistavaa kurssia kokopäiväisesti,
siinä meni kaksi-kolme vuotta maalatessa koko päivät.
Piirsin asetelmia ja krokiita.
Toinin löytää nykyään Sabbatsbergista kerran
viikossa maalaamasta.
- Siellä Sabbatsbergissä on kiva käydä maalaamassa.
Siellä saa ostaa ruokaa, saa istua muiden suomalaisten naisten
kanssa. Kiva asia, että tämä on järjestetty
meille.
 |
|
Toinilla on paljon tekemistä, hän käy
kirkossa pyhäisin ja sen jälkeen ovat kirkkokahvit. Toimintaa
riittää. Hän on aina menossa. Hän ajelee kahdesti
viikossa Jakobsbergiin kolmipyöräisellä sähköisellä
invalidipyörällään, sieltä hän ostaa
kympillä kukan maalausmallikseen. Kanaalin varrella on kahvipaikka
missä hän käy nauttimassa kahvit ja hän maalaa
rannalla. Matka on 5-7 kilometriä ja sähkö riittää
juuri siihen matkaan edestakaisin. Hän on oppinut tuntemaan
paljon ihmisiä kun on jäänyt juttelemaan koirantaluttajien
kanssa. Paljon aikaa jää kuitenkin yksin olemiseen.
Toini asuu senioritalossa jossa on ruokasali mutta hänestä
ei siellä ole helppoa saada kontaktia ruotsalaisiin.
- En uskalla muuttaa Suomeen eikä siellä ole omaisiakaan
enää. Ei ole ketään sukulaisia Suomessa. Haluan
käydä katsomassa tuttuja lapsia, jotka tunsin siellä
mutta nyt me olemme kaikki eläkeläisiä. Yksi tuttu
perhe kävi täällä ja pyysi käymään
Suomessa.
Kun joutuu itse peräämään oikeuksiaan, joutuu
taistelemaan monet kerrat eikä aina saa mitä kuuluisi.
Esimerkkinä Toini kertoo siivousavun saannista, jota edeltää
melkoinen kädenvääntö, sitä ei voi kirjallisesti
esittää läheskään yhtä kuvaavasti
kuin hän itse sen kertoo monine uskomattomine kommervenkkeineen.
- Ei ole helppoa saada siivousapua tarpeeksi usein, ei edes sopimuksen
mukaan. En oikein saa sitä apua, mitä tarvitsen.
Hän yllättää haastattelun loppuvaiheessa kertomalla
näyttelyistään, sekä niistä joita on pitänyt,
että niistä joita suunnittelee.
- Minulla on paljon tauluja, pitäisin näyttelyn, öljyjä
ja akvarelleja, osa niistä on kehystetty, osaa en ole ehtinyt
kehystää. Olen ollut yhteisnäyttelyissä ja pidin
useita omia näyttelyjä. Pitäisi jaksaa mennä
kaupungille ja keskustella näyttelystä. Menen vielä
kun kerkiän, otan tauluja mukaan. Kesällä istun rannalla
maalaamassa akvarelleja. Norrnäsissä maalasin ja taulut
jotka maalasin siellä, myin siellä.
Lopuksi Toini vielä tähdentään asiaa, joka hänestä
on tärkeä, jollei pääasia: miksi suomalaiset
eivät päästä vaikeavammaista mukaan laivamatkoille.
Kalamatkoille hän on päässyt, kävi Helsingissä
kalamarkkinoilla.
-Tykkään olla toisten kanssa matkoilla Nämä
suomalaiset eivät halua mukaan vammaisia. Olen tottunut hoitamaan
itseni koko elämäni ajan. Kyllä minä sillä
sähköpyörällä kuljetan teidän muidenkin
kaljat.
Kuva Maarit Mäkelä
|
