Maanantaina 6 lokakuuta 2008 kello 23:09:50.

Tukholma.NET

ruotsi.se
Valikko
TUKHOLMA.NET
ETUSIVU
MITT SA FINNEN
OM STOCKHOLM
KIELI JA KULTTUURI
MEDIA
TERVEYS JA SAIRAUSPALVELUT


LAPSET JA NUORET

IKÄIHMISET
YRITYSELÄMÄ

JÄRJESTÖELÄMÄ

KIRKOLLINEN TOIMINTA

Kampaaja Tuulikki Lundqvist


Kampaajalla käynti on sen verran henkilökohtainen juttu, että sen hoitaa mieluiten omalla äidinkielellään. Nyt voin tehdä sen keskellä Tukholmaa, sillä Tuulikki Lundqvist on muuttanut tänne!

Tutustuin Tuulikkiin Wienissä, missä hetken aikaa asuimme yhtä aikaa. Olin jo ennättänyt tuskastua sikäläisten kampaajien omistani poikkeaviin käsityksiin miten haluan hiukseni leikattavan, kun Tuulikki ilmaantui kaupunkiin.

Olin menossa ensimmäistä kertaa Opernballiin, oopperan tanssiaisiin, joiden loistokkuutta ja media-arvoa voi pohjoismaisen mittapuun mukaan verrata Tukholman Nobel-illallisiin tai Suomen itsenäisyyspäivän Linnanjuhliin. Olin menossa juhliin toimittajana työtehtävissä, joten iltapuvun hankin kirpparilta ja hiukseni olisin laittanut itse - ellei Tuulikki'olisi pyytänyt saada tehdä minulle kampausta.

Melkein suoraan kampaajakoulun penkiltä maailmalle lähteneenä hän oli onnistunut hankkiutumaan töihin Wienin hienostoalueen hienoon kampaamoon, mutta työtehtävät rajoittuivat niihin yksinkertaisimpiin.
- Kampaaja on käsityöläinen ja taidot ruostuvat, ellei niitä harjoita, Tuulikki sanoi silloin ja sanoo edelleen.

Vuosituhat on vaihtunut sitten noiden mainitsemieni aikojen. Tuulikki tapasi ruotsalaisen miehen ja muutti tämän matkassa ensin Saksaan ja sitten Ruotsiin. Miehen työ on kuljettanut pariskuntaa myös tässä maassa useamman paikkakunnan kautta ennen asettumista Tukholmaan.

Kampaajan on helppo harjoittaa ammattiaan maasta ja kaupungista riippumatta. Tuulikille on kertynyt monipuolista työkokemusta niin Suomesta, Itävallasta, Saksasta kuin Ruotsista. Ruotsin vuosia ovat paikkakunnan vaihdosten lisäksi rytmittäneet äitiyslomat. Nyt on kuopuskin jo sen verran iso, että käsityöläisäiti kaipasi harjoittamaan kädentaitojaan.
- En kuitenkaan malta vielä olla poissa lasteni luota täyttä työaikaa, joten sen paremmin toisen palvelukseen meneminen kuin oman kampaamon avaaminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, Tuulikki sanoo.

Tuulikki ei ole ainoa suomenkielentaitoinen PdV:ssä. Vastaanottovirkailija Katja Kumpula on tosin Ruotsissa syntynyt ja kasvanut, mutta suomi sujuu sutjakkaasti myös häneltä.

Ratkaisu löytyi aivan keskeltä kaupunkia. Drottninggatanilla sijaitseva Paul de Vence Esthetic Institute etsi kampaajaa vuokraamaan tuolin, eli toimimaan itsenäisenä yrittäjänä osana hemmotteluhoitolaa. Saman katon alta löytyy myös kosmetologi- ja hierontapalvelua.

Klubi-periaatteella toimiva laitos tarjoaa myös trendikkäitä Total Makeover -paketteja, joissa ammattilaiset auttavat uuden tyylin löytämisessä hiuksista vaatteisiin. Kuin television muuttumisleikeissä ikään. Se voisi itse kullekin olla tarpeen, mutta toistaiseksi iloitsen jo pelkästä mahdollisuudesta leikkauttaa hiukseni suomalaisella kampaajalla tarvitsematta matkustaa Suomeen. Tuulikin kohtaaminen monen vuoden tauon jälkeen virkisti niin hiuksiani kuin mieltäni.

Teksti ja kuvat: Marja Valtonen