SUOMALAISEN SEURAKUNNAN HISTORIAA

Tukholman Suomalainen seurakunta ei ole vain nykypäivää. Sillä on takanaan pitkä ja monivaiheinen historia. Tämän artikkelin tarkoituksena on luoda lukijalle pikakuva seurakuntamme pitkästä vaelluksesta. Kun Tukholmalle alettiin rakentaa merestä lisää tilaa, oli perustanlaskijoina varmasti valtakunnan itäosasta tulleita ahkeria työmiehiä, jotka maanmiestensä, kauppiaiden, merimiesten ja palveluammattien edustajien kanssa loivat sen Tukholman suomalaisyhteisön, jonka seurakunnasta tässä on kysymys.

1533-1547
Uskonpuhdistuksen yllettyä Tukholmaan saivat suomalaiset dominikaaniluostarin kirkon omaksi jumalanpalveluspaikakseen. Luostarikirkko sijaitsi Järntorgetin kulmassa. Historian mitä todennäköisimmin ensimmäinen suomenkielinen luterilainen jumalanpalvelus pidettiin tässä luostarikirkossa lokakuussa 1533. Tämä tapahtui kymmenisen vuotta aikaisemmin kuin suomen kielen emämaassa. (Lahden toisella puolella, nykyisessä Suomessa, dominikaanit ja fransiskaanit olivat tosin saarnanneet katolisissa messuissaan suomen kielellä jo vuosikymmeniä aikaisemmin). Suomenkielinen jumalanpalvelus ja suomen kieli kirkon kielenä lähti liikkeelle Tukholmasta. Täällä myös painettiin ensimmäiset suomenkieliset kirjat nykyisen Själagårdsgatan 13 kohdalla sijainneessa Amund Laurentssonin kirjapainossa: 1543 ABC-kiria, 1544 Rucouskiria, 1548 ensimmäinen suomenkielinen Uusi testamentti, Se Usi Testamenti ja kirkkokäsikirja 1549. Näiden kirjojen käännöstyön suoritti Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola, jonka panos teki hänestä samalla suomen kirjakielen luojan.

1547-1560
Kustaa Vaasa antoi purkaa dominikaaniluostarin 1547 saadakseen tiiliä kaupungin varusrakennelmiin. Suomalaiset joutuivat siirtymään Kyläkirkkoon, nykyiseen Suurkirkkoon, jonka erään kappelin saarnatuoleineen he saivat käyttöönsä. Suomalaisten pappina oli tällöin Herra Martti, Martinus Olai, jonka merkittävänä työnä oli kääntää Kristofferin maalaki 1548 suomen kielelle. Samana vuonna, 1548, ilmestyivät siten sekä ensimmäinen suomenkielinen laki että evankeliumi.

1561-1607
Juhana III suosi suomalaisia. Nähdessään sen ahtauden, jossa suomalaiset joutuivat Kyläkirkossa jumalanpalveluksiaan pitämään, hän antoi heille kirkoksi Pyhän Gertrudin kiltatalon. Eerik XIV oli sen aikanaan lahjoittanut veljelleen Juhanalle. Kiltataloa alettiin laajentaa suomalaisten tarpeisiin. Kun kaupungin saksalaiset jäivät v. 1576 ilman omaa kirkkoa, heidät ohjattiin väliaikaisesti entiseen kiltataloon, joka nyt kantoi nimeä Suomalainen kirkko ja Pyhän Henrikin kirkko. - Vuodesta 1576 lähtien voidaan suomalaisten kirkollisesta yhteisöstä käyttää seurakunnan nimeä. Sen ensimmäinen virallinen kirkkoherra, Canutus Martini Carelius, oli mm. allekirjoittamassa Uppsalan kokouksen päätöstä v. 1593. - Suomalainen seurakunta oli 1500-luvun viimeiset vuodet kaksikielinen, kun sekä suomalaisilla että suomenruotsalaisilla oli oma pappinsa. 1600-luvulle ehdittyä seurakunta taas muuttui yksin suomenkieliseksi.
Kirkon jakaminen saksalaisten kanssa ei jäänyt väliaikaiseksi. Juhana III kuoltua siirtyi valta ensin Sigismundille ja sitten Kaarle IX:lle, johon saksalaiset saivat tehtyä vaikutuksen, jonka seurauksena suomalaiset joutuivat v. 1607 luopumaan koko kirkosta ja siirtymään fransiskaaniluostarin kirkkoon, nykyiseen Riddarholmenin kirkkoon. Suomalaisille oli luvattu pian valmistuva Pyhä Jaakobin kirkko, mutta sitä lupausta ei koskaan lunastettu

1607-1719
Suomalainen seurakunta joutui jakamaan Riddarholmeninkin kirkon toisen seurakunnan kanssa. Paikallisen seurakunnan vaatimuksesta suomalaisten oli aloitettava jumalanpalveluksensa klo 5 aamulla. - Kirkkoherrana 1618-32 olleen Thomas Georgiin suomentama "Yxi Historia Hierusalemin surkiasta höwistöxest" oli ensimmäinen painettu, suoraan Raamattuun perustumaton suomenkielinen kertomus. - Jacobus Collinuksen (kirkkoherrana 1665-70) tarmokkuutta oli oman kirkon rakennustyö, joka alkoi 1667 nykyisen Eduskuntatalon paikalla. Varat loppuivat, eikä hankkeesta tullut totta. Collinuksen toimesta aloitettiin v. 1664 kirkonkirjojen pito. Monella tavalla olivat suomalaiset syrjittyjä ja halveksittuja. Heidän oli hankittava kirkkoon oma kattokruunu, muuten heiltä olisi evätty muun valaistuksen käyttö. Seurakuntaan kuuluneet kalastajat, ajurit ja viininkantajat ostivat v. 1684 kattokruunun, joka nyt on kirkossamme, kolmesta suuresta kattokruunusta lähinnä alttaria oleva. Kolmen kruunun linnan palettua 1697 tuli myös hoviseurakunta Riddarholmenin kirkkoon, ja suomalaisten oli taas siirryttävä pois toisten tieltä.

1719-1724
Suurin osa suomalaisista asui 1700-luvun alussa Södermalmin alueella. Siellä sijainneesta Katariinan kirkosta tuli nyt tuuliajolle ajetun Suomalaisen seurakunnan kirkko. Katariinan kirkkomaalle oli jo 1600-luvulta asti haudattu monet suomalaiset. Katariinan kirkko paloi 1723, ja se merkitsi taas muuttoa. Blasieholmenilla sijainneesta "Tollstadiuksen kirkosta", Holmin pienestä varuskuntakirkosta tuli nyt Suomalaisen seurakunnan viimeinen pysähdyspaikka. Andreas Mennander oli tuolloin kirkkoherrana. Hänen pojastaan Carl Fredrik Mennanderista tuli 1775 ainoa suomalaissyntyinen, joka on noussut Ruotsin arkkipiispanistuimelle.

1725-1741
Joulukuussa 1725 täyttyivät vihdoin suomalaisten odotukset, kun seurakunnan ostama entinen Pieni Pallohuone vihittiin Tukholman Suomalaisen seurakunnan kirkoksi. Vuosisatojen huutolaisaika oli päättynyt. Kirkon saaminen oli kirkkoherraksi samana vuonna valitun Johannes Forsskåhlin ansiota. Hän kytki kirkkohankkeen tueksi valtakunnan tärkeimpiä suomalaissyntyisiä miehiä, joista merkittävin oli seurakunnan suojelijaksi, patronukseksi, kutsuttu kansliapresidentti Arvid Horn. - Nyt alkoi kirkon muuttaminen sille sopivaan asuun. Avuksi tuli kuninkaanlinnan yli-intendentti, suomalaissyntyinen Carl Fredrik Adelcrantz, jonka suunnittelema on esim. koko alttarirakennelma. Kirkkosaliin saatiin merkittäviä lahjoituksia 1730-luvulla. Tärkeimmät olivat suurvalta-Ruotsin itäisimmästä osasta, nykyisen Pietarin paikalla olleesta Nevanlinnasta, venäläisiltä turvaan tuodut kalleudet, jotka tänäkin päivänä koristavat kirkkoamme.Kun vielä vuoden 1734 eduskunta myönsi seurakunnalle 20.000 riikintaalaria korvaukseksi aikanaan menetetystä Henrikin kirkosta, oli seurakunnan talous turvattu. - 1730-luvun riita kirkkoneuvoston ja kansan välillä koski kirkkoneuvoston kahta vaatimusta: seurakunnasta oli tultava "kansallinen seurakunta" ja ruotsin kielestä oli tultava seurakunnan toinen kieli. Kirkkoneuvosto sai läpi kummatkin vaatimuksensa. 1739 Tukholman suomalaisesta kirkosta tuli "finska nationens kyrka", ja kuningas määräsi 1741, että ruotsinkielinen jumalanpalvelus on pidettävä joka sunnuntai suomalaisen jumalanpalveluksen jälkeen. Tästä lähtien Tukholman Suomalainen seurakunta on ollut kaksikielinen.

1742-1808
1741 puhjenneen Pikkuvihan ja 1742 tapahtuneen Suomen miehityksen seurauksena sai seurakunta vastaanottaa suuret virkamies- ja saaristolaispakolaisten joukot. Rauhan palattua 1743 suuri osa heistä palasi kotimaahansa. - 1747 valitti kirkkoneuvosto, että suomalaislapsilta nyt puuttui omakielinen koulu, joka heillä oli vuodesta 1693 lähtien ollut. Suomalaisia opettajia kuitenkin oli. Vuonna 1747 heitä oli kaikkiaan 107. - Vuonna 1775 oli Tukholman Suomalaisessa seurakunnassa n. 1400 jäsentä. - Vuonna 1767 lahjoitti kirkkoneuvoston jäsen, nuottakalastajaoltermanni Henrik Österman kirkon saarnatuolin ja sakaristosiiven.

Vuodesta 1806 tuli Suomalaisen seurakunnan vaaran vuosi. Valtakunnanmarsalkka Axel von Fersén, jonka suomalaiset merimiehet myöhemmin murhasivat, halusi rakennuttaa Suomalaisen kirkon paikalle hovin varastorakennuksen. Kirkkoa pidettiin Linnanmäen rumentajana, ja Suomalaiselle seurakunnalle ehdotettiin kirkon vaihtoa. Kansa nousi vastustamaan ehdotusta, joka kaatui, kun Suomen sota 1808 synnytti muuta ajateltavaa.

1809-1840
Hävityn sodan ja Suomen menetyksen vuoksi koko seurakunnan olemassaolo joutui vaakalaudalle. Sodan pakolaiset kasvattivat seurakunnan väkimäärää. Kirkkoneuvoston jäsen, Kamarikollegion presidentti Gabriel Poppius, näytteli tärkeää osaa seurakunnan pelastamisessa. Päätökseksi tuli 1811, että seurakunta on säilytettävä. Tällöin laskettiin seurakunnassa olevan n. 1200 suomenkielistä jäsentä. - Vuonna 1836 pidettiin seurakunnan ensimmäinen kirkonkokous. Tärkeänä asiana oli taas seurakunnan olemassaolo. Kirkkoneuvosto ehdotti, Gabriel Poppius johtajanaan, että nyt oli aika lopettaa koko seurakunta. Kansan tahto kuitenkin voitti, ja 1840 antoi kuningas säädöksen seurakunnan jatkumisesta ja sen jäsenistöperiaatteista. Vuoden 1844 eduskunta tunnusti suomen kielen kotimaiseksi kieleksi Ruotsissa.

1841-1894
1846 valittiin Pehr Olof Wikström kirkkoherraksi. Hän oli ensimmäinen kolmesta Tornionjokilaaksosta tulleesta seurakunnan kirkkoherrasta. - Historiallinen tapaus oli, kun Suomalainen seurakunta 1861 valitsi Ruotsin kirkon historian ensimmäisen naisen urkuriksi. Hän oli Elfrida Andrée. - Suomen kieli oli seurakunnassa jäänyt taka-alalle. Osittain siitä syystä perustettiin 1894 Tukholman Suomalainen seura, jonka perustamislausunnossa sanottiin: "Kaupungissa on Suomalainen kirkko, jossa joka neljäs sunnuntai on määrä pitää suomalainen jumalanpalvelus, mutta väärin lienee nimittää suomen kieleksi sitä "kielisekulia", jota siellä parikymmentä minuuttia erällään joutuu kuulemaan." Kirkkoherra Adolf Sjöding oli seuran perustamista vastaan.

1895-1945
Vuoden 1896 hallitus suunnitteli Suomalaisen kirkon tontin haltuunottoa rakentaakseen sen paikalle kansliarakennuksen. Seurakunnalle tarjottiin 340.000 kr kirkosta ja papin asunnosta. Hanke raukeni seurakunnan vastustukseen. - Adolf Sjödingin kirkkoherrakauden päätyttyä tuli virkaa hoitamaan tornionjokilaaksolainen Wilhelm Montell. Seurakunnan kylmä suhtautuminen Suomalaiseen seuraan lämpeni, kun Montell osoitti sille kiinnostusta. Kirkko antoi jopa tiloja seuran toimintaan. Seuran vaikutuksesta suomenkielinen jumalanpalvelus siirrettiin kuukauden ensimmäiseen sunnuntaihin. - Suomen sisällissodasta 1918 johtunut liikehdintä näkyi myös seurakunnan elämässä. Vielä vaikuttavammin tuntui seurakuntaelämässä toisen maailmansodan vaikutus, kun suuret sotalapsien joukot tulivat Ruotsiin ja Tukholmaan. Kirkkomme toimi sotalasten yhteydenpito- ja varustekeskuksena. Keskeisenä henkilönä toimi 1942 kirkkoherraksi valittu Gottfrid Sevelius, joka myös oli tiiviissä yhteydessä Tukholmassa oleviin sotainvalideihin. - 1945 oli seurakunnan väkiluku 2.263 henkeä.

1946-1975
Sodan seurausta oli suuri suomalaisten maahanmuutto. Seurakunnan jäsenluku oli 1950 5.835 ja kaksi vuotta myöhemmin jo 8.397. Varsinainen massamuutto tapahtui 1969-70, jolloin seurakunnan jäsenluku nousi yli 20.000:een, mukana myös kirkkoon kuulumattomat jäsenet. - Uudet haasteet odottivat uutta kirkkoherraan, joksi 1969 valittiin Paul Öhrnberg. Kirkkoherra Öhrnbergin aikana kääntyi seurakunnan toiminta voittopuolisesti suomenkieliseksi. - 1971 hankittiin seurakunnalle Värmdöstä merenrantapaikka kesäkodiksi ja leirikeskukseksi. 1975 valmistui kirkon yhteyteen Peter Celsingin piirtämä uusi seurakuntatalo, samana vuonna, jolloin kirkkorakennus vietti H. M. Kuninkaan läsnäollessa 250-vuotisjuhlaansa.

1976-2002
1980-1990 lukujen vaihteessa seurakunnan työntekijöiden määrä kasvoi, kun seurakunta sai neljännen papinviran ja toisen diakoninviran. Pian oli toisen kirkkomuusikon ja lapsityöntekijän viran vuoro. Kun väestökirjanpito 1991 siirtyi valtiolle, muuttui työntekijäkunnan virkarakenne ja kansliahenkilökunta siirtyi muihin tehtäviin. - Seurakuntaa pitkään palvellut ja sitä tunnetuksi tehnyt komministeri, teol. tri Juhani Rekola jäi eläkkeelle 1985 ja pian Suomeen paluunsa jälkeen kuoli 1986. Vuonna 1986 valittiin kirkkoherraksi Urpo Kokkonen, seurakunnan ensimmäinen äidinkieleltään suomalainen kirkkoherra. - 1992 restauroitiin kirkko ja sen vuodelta 1790 olevat . - Vuoden 1992 Kirkkolakiin tuli oma, Tukholman Suomalaista seurakuntaakin koskeva laki ei-alueellisista seurakunnista.

1983 oli seurakunnan juhlavuosi. Ensimmäisestä suomenkielisestä jumalanpalveluksesta Tukholmassa oli kulunut 450 vuotta. Juhlallisuuksiin osallistui mm Ruotsin kuningaspari sekä Ruotsin ja Suomen arkkipiispat. - 1980-90-lukujen vaihteessa kasvoi seurakunnan työntekijöiden määrä. laki ei-alueellisista seurakunnista. - 1994 siirryttiin seurakunnassa noudattamaan suomalaisissa jumalanpalveluksissa Ruotsin kirkon järjestystä. Samana vuonna suoritti kirkkoneuvosto ensimmäistä kertaa kirkkoherran valinnan. Valituksi tuli Pekka Turunen. - 1995 seurakunta liittyi Tukholman hiippakuntayhtymään. Syksyllä 1995 otettiin kirkon uudet kuoriurut käyttöön. Vuoden 2002 alkaessa oli seurakunnassa 11 300 Ruotsin kirkkoon kuuluvaa jäsentä. Henkilökunnan määrä oli 18 vakinaista työntekijää.