MAIDONSIETOKYKY KATOAA LAPSUUDESSA
Laktoosi-intoleranssia tutkinut kansainvälinen tutkimusryhmä,
johon kuului kolme suomalaista tutkijaa, on löytänyt laktaasientsyymin
tehot vievän geenimuutoksen.
Vaikka kaikki ihmiset syntyvät maitoa sietävinä useimmissa
maissa maidonsietokyky häviää jo leikki-iässä.
Tämän jälkeen maidonjuonti aiheuttaa vatsavaivoja
yli puolelle maapallon väestöstä. Maapallon eri puolilla
kuitenkin suuria eroavaisuuksia maidonsietokykyyn nähden. Hyvin
harva japanilainen tai thaimaalainen voi juoda maitoa saamatta vatsavaivoja.
Pohjoismaissa taas vatsavaivoja maidosta saa alle kymmenen prosenttia
väestöstä. Suomessa laktoosi-intoleranssia on länsisuomalaisista
16,8 prosentilla ja itäsuomalaisista 18,9 prosentilla. Laktoosihäiriöstä
huolimatta osalle ei tule minkäänlaisia oireita maidosta.
Osa taas reagoi jo lääketablettien sisältämästä
laktoosista.
Laktoosi-intoleranssin aiheuttaa maidon sokeria elimistössä
hajottavan laktaasientsyymin tehon heikkeneminen iän mukana.
Useimmissa maissa se tapahtuu jo 2-4 vuoden iässä, mutta
esim. Suomessa vasta 5-20-vuotiaana. Siihen miksi laktaasientsyymi
säilyy pohjoismaalaisilla aktiivisena kauemmin on ehkä
selityksenä se, että täällä on perinteisesti
käytetty paljon maitoa.
Löydetty geenimuutos on peittyvästi periytyvä, mikä
tarkoittaa että sitä aiheuttava ominaisuus pitää
periä kummaltakin vanhemmalta, jotta laktoosi-intoleranssi
syntyisi. (HS/Nature Genetics)
Maarit Mäkelä-Faeder
|